Mistä on kyse?

Kiikoisten ja Sastamalan kuntaliitos saa jatkua. Hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kuntaliitokselle ei anneta toimeenpanokieltoa. Kiikoinen saa siis jatkaa prosessia, jonka on tarkoitus johtaa liitokseen vuodenvaihteessa. Hallinto-oikeus tekee vielä erillisen päätöksen siitä, onko liitos Sastamalaan lainmukainen.

Kiikoisissa päätös kuntaliitoksesta nostatti tunteita alkuvuonna. Valtuuston kokoomusryhmä kannatti liitosta ja keskustalaiset vastustivat sitä. Ensimmäinen liitoskokous valtuustossa päättyi sekasortoisissa tunnelmissa, kun keskustalaiset valtuutetut marssivat ulos kokoomuslaisen puheenjohtajan vaadittua salissa ollutta yleisöä poistumaan. Toisessa kokouksessa valtuusto päätti hyväksyä liitoksen kokoomuslaisten äänillä.