Päijät-Hämeessä ja Lahden seudulla on tuskailtu lähes ikuisuus maakunnan kehnoja lobbaustaitoja ja huonoja yhteyksiä valtakunnan ykköspoliitikkojen puheille.

Päijät-Häme on ollut ikään kuin paitsiossa valtakunnallisesti tärkeitä luottamustehtäviä – ja samalla virkamiestehtäviäkin – silmällä pitäen, toki joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

Vielä kuukausi sitten merkittävillä paikoilla suurten puolueiden johdossa ei ollut yhtään täkäläistä. Nyt on kaksi, kun sekä SDP että Keskusta ovat puoluekokouksensa pitäneet.

Nuoren Eero Vainion nousu muutama viikko sitten SDP:n puheenjohtajistoon tuli suurelle yleisölle ja ehkäpä asiantuntijoillekin puun takaa.

Parikymppinen sälli hallituksen toisen suurpuolueen johdossa muistuttaa ajoista vuosikymmeniä sitten, jolloin eteenpäin pyrkivien poliitikkojen tapana oli astua suuriin saappaisiin alle kolmikymppisinä.

Keskustassa Juha Rehula puolestaan edustaa puoluejohdossa kokemusta, vaikka ikää miehellä ei ole viittäkymmentäkään.

Rovaniemellä viime viikonloppuna Rehula varmisti paikkansa Keskustan uudistajissa sekä samalla lomattoman kesän, mutta hänen valintaansa puolueensa varapuheenjohtajistoon ei kovin isona yllätyksenä voi pitää.

Nyt Lahden seudulla ja koko maakunnalla on suora linja avoinna sekä keskeiseen hallituspuolueeseen että oppositioon. Mahdollisuuksia siis on. Satutarinan voisi päättää että maakunnassa on kaikki hyvin.

Oikea elämä on silti toisenlaista. Nähtäväksi jää, kuinka Vainio ja Rehula voivat asemapaikoillaan vaikuttaa maakunnan eduksi.

Jos ei vielä yksittäisiä konkreettisia hankkeita maakuntaan, niin kaksi herraa suurten puolueiden puheenjohtajistossa kielii ainakin Päijät-Hämeen poliittisen painoarvon kasvusta suhteessa muihin maakuntiin.