Tästä on kyse

Tuore puheenjohtaja Juha Sipilä tarjoaa puolueen menestyksen reseptiksi keskustan vanhaa lääkettä. Sipilä on nimennyt ajatuksen tälläkin kertaa hajautetuksi yhteiskunnaksi. Ylen aamu-tv:n haastattelussa Sipilä sanoi, että keskusta haluaa pitää koko Suomen elinvoimaisena.

- Hajautettu yhteiskunta tarkoittaa, että ihmiset voivat asua siellä, missä haluavat. Siinä on kasvukeskuksilla tietty rooli, maakuntakeskuksilla tietty rooli, mutta maaseudulla on myös tietty rooli, sanoo Sipilä.

- Suomi on tuhansien mahdollisuuksien maa ja me pystytään tekemään työtä, hallintoa, energiaa ja niin edespäin hajautetusti nykyaikaisin menetelmin, visioi Sipilä.

Hän sanoo myös, että Kataisen hallitus ensisijaisesti keskittää.

- Hajauttaminen on vaihtoehto keskittämiselle.

Sipilä sanoo, että hänen tavoitteensa on nostaa keskusta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Hän sanoo olevansa myös valmis pääministeriksi.