Eduskuntaryhmissä toivotaan, että perussuomalaiset vielä puuttuisivat Jussi Halla-ahon (ps.) asemaan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Osa veisi asian jo eduskuntaryhmien puheenjohtajien käsiteltäväksi.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori ei vaadi Halla-ahon erottamista, mutta toivoo, että perussuomalaiset pohtisivat ongelmaa. Hän moittii, että perussuomalaisten vastaukset tulivat liiaksi apteekin hyllyltä.

- Tämä on tyypillisesti tilanne, jossa korostetusti asia kuuluu perussuomalaisille. Toivoisi, että he toisen jos kolmannenkin kerran pohtisivat tilanteen ongelmallisuutta.

Vapaavuori pitää ongelmallisena sitä, että rasismirikoksesta tuomittu henkilö vetää valiokuntaa, jonka käsittelyyn tulee saman aihepiirin asioita.

Kun puolueiden valiokuntapaikat on sovittu, eduskuntaryhmät ovat sen jälkeen saaneet hyvin itsenäisesti istuttaa paikoille haluamansa henkilöt. Perinteen vuoksi toisen puolueen valiokuntapaikkoja on vaikea sormeilla.

Tästä syystä eduskunnassa toivotaan, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä vielä tarttuisi toimeen itse Halla-ahon asiassa.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen on kuitenkin sitä mieltä, että Vapaavuoren pitäisi suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana kutsua kaikkien ryhmien vetäjät koolle pohtimaan yhteistä kantaa. Vapaavuori haluaa antaa perussuomalaisille tilaisuuden toimia ensin.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie pitää eduskunnan puuttumista Halla-ahon asemaan tarpeellisena, vaikka asia ensisijaisesti kuuluukin perussuomalaisille ja puheenjohtaja Timo Soinille.

- Olisi kummallista, jos Halla-aho jatkaisi kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun Korkein oikeus linjasi tuomionsa.