Sipilä sanoi tänään puoluekokouksen pääjuhlassa pitämässään linjapuheessa, että jokaisen maan on vastattava itse pankkijärjestelmänsä toiminnasta.
- Espanjan on pelastettava espanjalaiset pankit. Niin Suomessakin tehtiin 90-luvun pankkikriisissä, hän sanoi.
Eilen lauantaina keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittu Juha Sipilä sanoo, ettei keskusta kannata suurten euromaiden tukemista euromaiden yhteisestä kriisirahastosta.
- Olemme lähteneet keskustassa siitä, että tuki on suunnattu vain pienille maille ja isojen maiden tukemisessa on mielestäni se raja, ettei siihen kannata mennä.
Sipilän mukaan se tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen pitäisi nyt pidättäytyä ja viedä keskustelua siihen suuntaan, että isoja maita ei auteta.
Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan tarkoita vielä sitä, että Suomen pitäisi erota yhteisvaluutta eurosta.
- Nyt täytyy miettiä, mitä vaihtoehtoja meillä on, jos euro lähtee hajoamaan, sillä sekin on täysin mahdollista, Sipilä sanoo.