RKP on aloittanut kaksipäiväisen puoluekokouksensa Kokkolassa. Sunnuntaina puolue valitsee puheenjohtaja Stefan Wallinin seuraajaksi joko europarlamentaarikko Carl Haglundin tai oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin.

Mielipidetiedusteluiden perusteella puheenjohtajakisan voittoon on matkalla Haglund. Ehdokkaat väittelevät puoluekokousedustajien edessä vielä lauantaina.

Puoluekokouksen avannut Wallin kehui kuuden puolueen hallitusta, jossa RKP on mukana.

- Ensimmäisestä suuresta tulikokeestaan, vuosien 2012-2015 kehysbudjetista, hallitus selvisi ennusteita helpommin. Se ei olisi ollut mahdollista ellei realismi olisi korvannut itsekkyyttä, Wallin sanoi.

Erityiskehut sai pääministeri Jyrki Katainen.

- Uskoni on myös vahva sen suhteen, että istuvalla hallituksella on kaikki edellytykset selvitä myös edessä olevista haasteista. Vahva uskoni personifioituu pääministeri Jyrki Kataisessa.

- Hän on luotettava pääministeri, jolla on vahva oikeudentaju. Hänellä on myös hyvä suhteellisuudentaju ja lisäksi hän on arvostelykykyinen, hyvä johtaja. Hän ymmärtää aidosti kaksikielisyyttä ja sen asemaa maassamme, Wallin sanoi.

RKP on ollut hallituksessa keskeytyksettä vuosikymmeniä. Väistyvä puheenjohtaja halusi painottaa puolueväelle, että hallituksesta on parempi vaikuttaa kuin oppositiosta.

- Yksityiskohtiin puuttumatta voin sanoa, että moni päätös olisi näyttänyt tänä keväänä aivan toisenlaiselta, ellei RKP olisi ollut mukana kantamassa niistä suurta vastuuta, tarvittaessa aivan etulinjassa, sanoi Wallin.