Kouvalasta Rovaniemelle tulleet Harriet Lonka, Sari Lankinen ja Pirkko-Maria Takalo nauttivat auringonpaisteesta ja puoluekokouksen tunnelmasta.
- Täällä on tiivis ja hyvä tunnelma. Perinteisesti tämä on ollut kesätapahtuma ja aatteen jalostamisen tapahtuma. Odotukset ovat korkealla, nyt otetaan suunta tulevaisuuteen.
- Tietysti nämä henkilökysymykset ovat täällä pinnalla, mutta toisaalta ehdokkailla on hieno tilaisuus tuoda aatteita ja sisältöjä esiin, pohtivat puolue-edustajat Kouvolasta. Puheenjohtaja suosikkeja heillä oli kaksi - Tuomo Puumala ja Juha Sipilä.Naisehdokkaita kaivattiin, mutta annetaan miehille mahdollisuus, totesivat naiset Kouvolasta.
- Nyt heillä on tilaisuus näyttää, että he ovat todellisia suomalaisia miehiä.
Nuoret miehet Kurikasta ja Ilmajoelta, Niilo Keskijuuso ja Risto Lahti kannattavat Tuomo Puumalaa. He odottavat että keskusta pääsisi hallitukseen tosissaan vaikuttamaan.
- Suomen jakautuminen kahteen osaan, huonosti ja hyviin pärjääviin pitää korjata. Keskusta on oikea puolue tekemään sen ja keinot on. Pitää päästä hallitukseen näitä asioita korjaamaan. Nykyinen hallitus tekee isoja asioita liian lyhyellä ajalla, esimerkkinä kuntauudistus, ripittävät nuoret miehet.