Mistä on kyse?

Keskustaväki kokoontuu tänään perjantaina Rovaniemelle muun muassa valitsemaan puolueelle uutta puheenjohtajaa. Myös puoluesihteerin paikasta kilpaillaan. Henkilövalinnat ratkeavat lauantaina.

Puheenjohtajan paikasta luopuvan Mari Kiviniemen tilalle pyrkivät kempeleläisen Juha Sipilän lisäksi Paavo Väyrynen, Tuomo Puumala ja Timo Kaunisto.

Keskustan suurin piiri Pohjois-Pohjanmaa voi lähettää Rovaniemelle peräti 572 kokousedustajaa. Esimerkiksi Helsingin piiristä voi tulla vain reilut 50 edustajaa.

Kaksi vuotta sitten Lahdessa pidettyyn puoluekokoukseen osallistui kaikkiaan 2 400 äänivaltaista edustajaa. Nyt Lappi-Areenalle odotetaan saapuvaksi tuhansia keskustalaisia, joista virallisia kokousedustajia on yli 2 000.