Uuden puheenjohtajan valintaan valmistautuva keskusta on kerännyt viikkojen ajan rahaa luvatta, kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan puolueen verkkosivuilla kerättiin ainakin vielä eilen torstaina lahjoituksia toiminnan rahoittamiseen, vaikka puolueen viimeisin rahankeräyslupa umpeutui lähes kolme viikkoa sitten.

Keskustan viimeisin rahankeräyslupa umpeutui toukokuun 20. päivä. Poliisihallitus ei ole sen jälkeen myöntänyt puolueelle uutta rahankeräyslupaa, eikä keskusta myöskään ole jättänyt poliisihallitukselle uutta lupahakemusta.

Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen mukaan asia on unohtunut puoluekokouskiireissä. Keskustan puoluekokous alkaa tänään Rovaniemellä.

Poliisi pyytää keskustalta selvitystä

Poliisin arpajaishallinnon päällikkö Jouni Laiho kertoo Yle Uutisille, että poliisi lähettää asiasta keskustalle selvityspyynnön.

Puolueyhdistykset voivat kerätä lain mukaan ilman erillistä lupaa rahaa ehdokkaiden vaalikampanjoihin kuusi kuukautta ennen vaaleja, ja kaksi viikkoa niiden jälkeen.

Laiho kuitenkin huomauttaa, että keskusta on rekisteröity puolue, ei yhdistys, minkä vuoksi kyseistä lakia ei voida soveltaa sen kohdalla.

- Kyseessä ei ole vaalikeräys. Voi olla, että varoja käytetään myös kampanjoihin, mutta lähtökohtaisesti se ei ole sitä, Laiho sanoo.