Pyeongchang sai voittoon vaadittavan äänimäärän (63) ensimmäisellä kierroksella. München sai 25 ääntä ja Annecy ainoastaan seitsemän ääntä.

- Yllätyin siitä, että äänestyksessä oli vain yksi kierros. Odotimme kahta kierrosta. Yllätyin marginaalista. Kärsivällisyys on palkittu, Rogge kertoi uutistoimisto Reutersille.

Etelä-Korean delegaation riemulla ei ollut rajoja, kun Rogge julisti kisaisännän nimen keskiviikkoiltana Durbanissa. Myös Pyeongchangissa juhlat alkoivat välittömästi, vaikka oltiin jo torstain puolella.

Pyeongchang haki myös vuoden 2010 ja 2014 talvikisoja. Vancouver ja Sotshi nappasivat kuitenkin isännyydet eteläkorealaisten nenän edestä.