Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan arvailut Espanjan tilanteesta häiritsevät jo koko Eurooppaa ja maailmantaloutta. Katainen tapasi tänään maanantaina Brysselissä EU-komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin.

Markkinoita hermostuttavat Kreikan lähestyvät vaalit ja samalla ne painostavat myös Espanjaa kohti EU-tukea.

Katainen ei ota kantaa tuen tarpeeseen. Hänen mukaansa Espanja on kutsunut riippumattomia selvityshenkilöitä selvittämään maan pankkien taseet. Selvityksen jälkeen tiedetään, missä kunnossa pankit ovat.

- Siellä on paljon hyviä pankkeja, sitten on pankkeja, joilla on vaikeuksia ja tällöin Espanja itse voisi kohdistaa tukensa hätää kärsivien pankkien tai huonossa kunnossa olevien pankkien pääomittamiseen, Katainen toteaa.

Pääministerin mukaan tällä tavoin voitaisiin hälventää kohtuuttomia paineita hyvässä kunnossa olevia pankkeja kohtaan ja sitä kautta koko Espanjan talouteen.