Asuntomessualue teki pääministeriin myönteisen vaikutuksen.

- Mielestäni tämä on suomalaista unelma-asumista. Alue on tiivis ja käytetty hyväksi kivalla tavalla - järvihän näkyy lähes kaikista taloista.

Itse Kiviniemi ei ole rakentamassa, mutta sisustusratkaisuja hän katsoo suurella mielenkiinnolla. Samoin kuin lämmitysratkaisuja, sillä oman kesäpaikan lämmitysremontti on edessä muutaman vuoden sisällä.

Entinen pääministeri tunnettiin vankkana omakotitaloasumisen kannattajana. Kiviniemi ei ole asumisvalinnassaan niin ehdoton.

- Asun kerrostalossa Helsingissä mutta toki kaipaan myös rauhaa ja luonnon läheisyyttä. Sitä varten meillä on onneksi kesäpaikkamme.

Rohkea kaavoittaminen miellytti

Kiviniemi pitää Lehtoniemen ja laajemmin Saaristokaupungin aluetta hyvin suunniteltuna kokonaisuutena.

- Vaikka valtaosa nykyisesta asujaimistosta on pientaloja, on alueelle nousemassa myös kerrostaloja. Näin se on huomattavasti useamman tavoitettavissa. Uuden kadun myötä alue on kohtuullisen lähellä keskustaa ja joukkoliikenne toimii hyvin.

Ylipäätään Kiviniemi nostaa hattua Kuopion rohkealle kaavoittamiselle.

- Rantarakentamisessa ollaan välillä turhan varovaisia. Mielestäni nyt tehty ratkaisu on onnistunut, ja täällä riittää varmasti myös koskematonta luontoa.

Messupäivän jälkeen Kiviniemi aikoo suunnata takaisin kesämökilleen. Takaisin näille seuduille hän tulee kuitenkin taas parin viikon päästä, kun eduskuntaryhmä pitää Kuopiossa kesäkokoustaan.