Linjauksen mukaan joka maakunnassa toimii korkeakoulu tai korkeakouluja, jotka muodostavat selkeän kokonaisuuden ja muun muassa antavat tutkintoon johtavaa koulutusta. Linjauksella halutaan turvata korkeakoulutuksen alueellinen saatavuus, joka on ollut erityisen tärkeä keskustalle.

Alueellisiin ja seutukuntakohtaisiin erityistarpeisiin vastataan kuitenkin jatkossa ensisijaisesti muulla kuin tutkintoon johtavalla koulutuksella.

Korkeakouluyksiköiden määrää pitää edelleen vähentää. Tavoitteena on yhä karsia ammattikorkeakoulujen määrän nykyisestä 25:stä enintään 18:een ja yliopistojen määrä 16:sta 15:een.

Korkeakoulujen tulee myös keskittyä entistä tiiviimmin omiin vahvoihin aloihinsa ja muodostaa alueellisia osaamiskeskittymiä. Muutoksia voidaan tukea tarvittaessa julkisin varoin. Päällekkäisten koulutusohjelmien ja toimipisteiden karsimisesta syntyvä säästö jää korkeakoulujen omaan käyttöön.

Korkeakoulujen rakennemuutoksen vauhdittamiseksi on käynnissä kaksi selvitystä. Toisessa selvitetään taideyliopiston perustamista. Toinen selvitys tähtää siihen, että ammattikorkeakouluja voitaisiin paimentaa yhteen ja karsimaan päällekkäisiä toimintojaan uudistamalla niiden rahoitus.

Keskiviikkoisen linjauksen jälkeen Kiviniemen hallitukselta ei odoteta enää uusia linjanvetoja vaan ne jäävät seuraavan hallituksen tehtäväksi eduskuntavaalien jälkeen.

Vaikka yhdistymisiä on viime vuosina tapahtunut korkeakouluverkko ei ole vielä tiivistynyt opetusministeriön toiveiden mukaisesti.