Keskustaoikeistolaisen hallituksen ajamaa päätöstä on perusteltu ilmastopolitiikalla, sillä energiantuotannon kasvihuonekaasuja pyritään vähentämään.

Vasemmisto-oppositio on huolissaan ydinvoiman muista ympäristövaikutuksista, ja olisi noudattanut 30 vuotta sitten syntynyttä hallituksen linjausta ydinvoimasta luopumisesta. Ydinvoiman alasajosta päätettiin aikoinaan neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkeen.

Tuore valtiopäivien päätös syntyi kiivaan kahdeksantuntisen keskustelun jälkeen. 349-jäsenisen parlamentin edustajista kolme oli poissa äänestyksestä.

Keskusta tuki hallitusta

Hallitus kertoi jo helmikuussa 2009 aikeistaan sallia uusien ydinreaktorien rakentaminen. Ratkaisevaa oli se, että muun hallituksen tukena oli myös keskustapuolue, joka oli aiemmin vastustanut ydinvoimaa. Uutta ydinvoimalinjausta kannatti myös keskustalainen ympäristöministeri Andreas Carlgren, mutta kaksi keskustan kansanedustajaa äänesti opposition mukana.

Uuden ydinvoimalinjauksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa, ja sitä ennen myös kansalaiset pääsevät ottamaan siihen kantaa, sillä asian odotetaan nousevan yhdeksi vaaliteemaksi syyskuun parlamenttivaaleissa. Sosiaalidemokraatit aikovat pyörtää ydinvoimapäätöksen, jos puolue voittaa vaaleissa.

Ydinvoimamyönteisen päätöksen lisäksi parlamentti päätti korottaa ydinvoimayhtiöiden vastuuta onnettomuustilanteissa. Korvausten uudeksi ylärajaksi määriteltiin 1,2 miljardia euroa.

Kymmenen ydinreaktoria käytössä

Ruotsissa on nyt käytössä kymmenen ydinreaktoria kolmella paikkakunnalla. Ruotsin sähköstä vajaa puolet tuotetaan ydinvoimalla. Uuden linjauksen mukaan vanhoja ydinreaktoreita voidaan korvata uusilla, mutta ydinreaktorien kokonaismäärä ei saa ylittää kymmentä.

Vuoden 1980 kansanäänestyksen aikaan reaktoreita oli 12, ja kaksi niistä on sittemmin poistettu käytöstä. Kansanäänestyksessä oli tarjolla kolme vaihtoehtoa. Ydinvoimamyönteinen linja sai 19 prosentin kannatuksen, vastustajat puolestaan lähes 39 prosentin kannatuksen, ja vähittäisen luopumisen kannattajat reilut 39 prosenttia.

Alkuperäisen aikataulun mukaan ydinvoimasta piti luopua vuoteen 2010 mennessä, mutta ydinvoimaloiden sulkemistahdista päätettin tinkiä jo 90-luvun lopulla.