- Todella mahtavat fiilikset. Mari Kiviniemi oli minun ehdokkaani alusta alkaen. Toki Pekkarinenkin olisi käynyt minulle, mutta tästä tuloksesta olen todella, todella iloinen, riemuitsi Satu Tietari Satakunnan piiristä.
Tietari uskoi, että monen kaipaaman nahanluonti Keskustassa alkoi Kiviniemen valinnasta. Hän kuitenkin odotti vielä puoluesihteerin valintaa.
- Odotan vielä toki puoluesihteerivaalin tulosta. Se on toinen todella ratkaiseva, ja ehkä vielä ratkaisevampi tekijä kuin puheenjohtajan valinta.
Tietarin mukaan Satakunnan piiri ei ollut ottanut yhteistä linjaa vaaliin, mutta Kiviniemen voitto oli aistittavissa. Tietari toivoo, ettei valinnasta jäisi arpia keskustan sisälle.
- Tietysti ne, jotka ovat pistäneet itsensä likoon jonkun muun ehdokkaan puolesta, miettivät vielä jonkin aikaa tätä. Mutta toivon, että puoluekokouksen jälkeen ruvetaan puhaltamaan yhteen hiileen ja löydämme sen uuden nousun.
"Oli tunne, että näin käy"
Pohjoispohjanmaalaiset Alpo ja Maija-Liisa Pikkarainen kannattivat monien muiden saman piirin jäsenten tavoin Paavo Väyrystä.
- Täytyy sanoa, että alusta asti on ollut sellainen tunne, että siinä voi käydä näin huolimatta siitä, että minulla oli erilaisiakin toiveita, Alpo Pikkarainen hymähti.
Hän vakuuttaa samaan hengenvetoon, että keskustan kenttä on nyt yhtenäisesti valitun puheenjohtajan takana. Myös Maija-Liisa Pikkarainen kuvaili tunnelmaa hyväksi.
- Me ollaan Marin takana nyt kun Mari on puheenjohtaja.
Kiviniemestä tehtiin jo presidenttiä
Helsingistä eduskuntaan valitun Kiviniemen syntysijoilta Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevien leiristä löytyi vielä astetta tyytyväisempää väkeä kuin pohjoisemmilta puolueen sydänmailta.
- Hymyssä suin kohti tulevaisuutta. Ja vaalivoittoa, sanoi Isojoelta tullut Jukka Vainionpää itsevarmasti.
Keskusta ei hänen mielestään tarvitse uutta alkua, sillä keskusta on lähtenyt liikkeelle jo yli sata vuotta sitten.
- Tämä on vain hyvää jatkoa entisiin.
Myös Vainionpään seurassa vaalia seurannut ilmajokelainen Jussi Saranpää oli hyväntuulinen. Hän kertoo olleensa Kiviniemen vaalityössä tulevan pääministerin poliittisen uran alusta asti. Saranpään mukaan nyt saavutettiin viimeinen etappi.
- Tästä ei enää nousta. Tai no, presidentiksi joskus, Saranpää lisää kiireesti.