YLE Uutiset seuraa keskustan puoluekokousta ja henkilövalintoja tulevana viikonloppuna Lahdessa. Ennen sitä tenttasimme puheenjohtajakandidaatteja 12 kysymyksellä. Näin puheenjohtajakandidaatit - Timo Kaunisto, Mari Kiviniemi, Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen - vastasivat (aakkosjärjestyksessä).

1. Miksi pyritte keskustan puheenjohtajaksi?

Kaunisto: Haluan uudistaa keskustan politiikan ja toimintatavat ja tehdä meistä uudelleen voittajajoukkueen.

Kiviniemi: Puheenjohtaja vastaa keskustan menestyksestä: haluan tehdä puolueesta vahvan, vastuullisen ja uudistavan. Vanhoilla eväillä ei voiteta seuraavia vaaleja. Lahdesta lähtien meidän on kyettävä tekemään työtä, jonka myötä keskustasta tulee edistyksellinen ja yhdistävä liike. Olen työhön valmis.

Pekkarinen: Nyt keskustan aatetta tarvitaan nyt enemmän kuin aikoihin. Suomen tuleva menestys rakentuu yhä enemmän luonnonvarojen, erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen. Tarvitaan myös koulutuksen, tutkimuksen ja yrittäjyyden eteenpäin vievän voiman yhdistämistä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja kestävään kehitykseen. Näissä asioissa keskustalla on suuri merkitys. Uskon, että minulla on kykyä viedä tämä aatepohja tekoihin. Johtoon tarvitaan nyt särmää.

Väyrynen: Siksi että minua pyydettiin. Kannattajani uskovat, että pärjäisin varmimmin pääministerinä ja pystyisin nostamaan puolueen kannatusta samaan tapaan kuin edellisellä puheenjohtajakaudellani.

2. Pitäisikö keskustan vaihtaa Lahden puoluekokouksessaan koko puoluejohto?

Kaunisto: Kyllä pitää.

Kiviniemi: Keskustan puheenjohtajaksi pitää valita tähän aikaan ja tulevaisuuteen sopiva henkilö. Koko viisikon pitää pystyä tekemään työtä yhdessä. Puoluekokous tekee viisaat henkilövalinnat itsenäisesti.

Pekkarinen: En puutu puoluekokousvalintoihin.

Väyrynen: Kaikki valinnat ovat puoluekokouksen käsissä. Puheenjohtajaehdokkaana en ota kantaa muihin valintoihin.

3. Kuka on puoluesihteeriehdokkaanne?

Luetelkaa kahden pääehdokkaan (Korhonen, Laaninen) hyvät ja huonot puolet.

Kaunisto: Timo Laaninen. Hän on aatteellisesti vahva, monissa keskustan tehtävissä rutinoitunut, laajasti arvostettu, rehellinen keskustalainen. Jarmo Korhosta on arvioitava erityisesti tehtävässä onnistumisen kannalta. Lupaukset ja teot ovat liian kaukana toisistaan.

Kiviniemi: Olen ehdolla puheenjohtajaksi, en rupea käärimään mitään paketteja. Lahdessa valinnat tehdään järjestyksessä ensin puheenjohtaja, siiten varapuheenjohtajat ja sen jälkeen puoluesihteeri. Toivon, että puoluekokousedustajat saavat tehdä valintansa itsenäisesti, ilman ennakkokähmintöjä 1970-luvun malliin.

Pekkarinen: Puoluekokous osaa tehdä arvion.

Väyrynen: Minulla ei ole ehdokasta enkä ryhdy arvioimaan ehdokkaita.

4. Keskustan eduskuntaryhmän ja puoluetoimiston välillä on ollut jännitteitä, miten korjaatte tilanteen?

Kaunisto: Puolueen uudistuminen johdon ja toimintatapojen osalta korjaa tilanteen nopeasti.

Kiviniemi: Puute on ollut nimenomaan yhteistyöstä. Tulen korjaaman tämän puutteen heti valintani jälkeen. Keskustalla ei ole varaa siihen, että puolue ja ryhmä kuljeskelevat eri porukoissa.

Pekkarinen: Tarvitaan uudenlaista yhteistyötä laajan puoluejohdon, puoluetoimiston ja jäsenistön välille. Tästä työstä vastuun kantaa uusi puheenjohtaja.

Väyrynen: Vetämällä ne hyvään yhteistyöhön keskenään.

5. Mikä olisi Teille mieluisin hallituspohja tulevien vaalien jälkeen?

Kaunisto: Vaalit ja ohjelma ratkaisevat.

Kiviniemi: Ne puolueet, joiden kanssa yhteistyötä tehden keskustan asettamat tavoitteet toteutuvat parhaiten. Tämä on keskustan puheenjohtajan tärkein peruste hallituskumppanin valinnalle. Siltä pohjalta seuraava enemmistöhallitus myös syntyy.

Pekkarinen: Kansa päättää vaaleissa.

Väyrynen: Hallituspohjaan ei pidä ottaa ennen vaaleja kantaa. Hallituspohja riippuu vaalituloksesta ja käytävistä neuvotteluista.

6. Pitääkö hallituksen ajaa läpi eläkeiän nosto, jos työmarkkinajärjestöjen kanssa ei päästä eläkeiästä sopuun?

Kaunisto: Pakkoratkaisut ovat huonoja. Olisin aktiivinen työelämän uudistamisen puolella korostaen erityisesti työpaikkojen johtajuus- ja jaksamisongelmia sekä perheen ja työn yhteensovittamista. Tähän tarjoaisin porkkanoita erityisellä työelämärefomilla.

Kiviniemi: Koska kaikilla tahoilla on sama päämäärä, siis työn tekemisen lisääminen, uskon, että lopputulokseen päästään neuvottelujen tai vaihtoehtoisesti tiukkojen neuvottelujen kautta.

Pekkarinen: Ei pitäisi väkisin ajaa. Yhteisymmärryksessä työuria täytyy pidentää alusta, keskeltä ja lopusta. Kenenkään työura ei saa uudistuksen myötä pidentyä äkillisestä ja ennalta arvaamattomasti.

Väyrynen: Palkansaajajärjestöt pitää saada vastuuseen eläkejärjestelmän kestävyyden turvaavista uudistuksista. Palkansaajat rahoittavat itse työeläkejärjestelmän omin maksuin ja työnantajan heidän puolestaan maksamin maksuin. Järjestöjen tulee itse pohtia, kuinka rahoitus turvataan, kun ihmiset elävät ja nostavat eläkettä aikaisempaa pidempään.

7. Miten ja millä aikataululla julkinen talous tasapainotetaan?

Kaunisto: Kuuden seitsemän seuraavan vuoden aikana, liikkeelle lähdetään jo ensi vuoden alusta. Noin kymmenen miljardin vajeesta saadaan kohtuullisella kasvulla kuitattua reilu kolmannes, loppu jää tiiviimmän menokurin ja verotarkistusten varaan.

Kiviniemi: Talous kunnostetaan suomalaisella työllä ja yrittäjyydellä. Tosiasia on, ettei Suomea voida velan päälle rakentaa.

Pekkarinen: Suomi tarvitsee pitkäjänteisen ja laajapohjaisen talouden ja työllisyyden selviytymisohjelman. Lähiviikkoina päättyy monia talouspolitiikan uudistamiseen liittyviä valmisteluhankkeita. Niiden pohjalta hallituksen on, uuden pääministerin johdolla, käynnistettävä jatkotyö talouden kansallisen selviytymisohjelman rakentamiseksi. Tavoitteena tulee olla yli seuraavan vaalikauden ulottuva ohjelma, joka tunnistaa tarvittavat toimet talouden kasvun nostamiseksi kestävästi 2,5 – 3 %:n tasolle ja jolla vastataan ikääntymisen, globalisaation ja EU:n talousongelmien meille tuottamiin haasteisiin.

Ohjelmassa tulee esittää pitkän tähtäyksen keinot muun muassa tuottavuuden, erityisesti julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseksi, työurien pidentämiseksi, yrittäjyyden, erityisesti kasvuyrittäjyyden edellytysten vahvistamiseksi, työvoimakustannusten kasvun hillitsemiseksi, työn saannin turvan ja työelämän laadun kohentamiseksi, strategiset arviot toimialoista, joihin Suomen tulisi panostaa sekä toimet alueellisen kehityksen vauhdittamisesta. Elinkeinoverotusta on uudistettava talouden kasvua ja kilpailukykyä edistäväksi.

Suomen elinkeinon toimintaedellytysten varmistamiseksi tulee ohjelmassa esittää laajat tulevaisuusinvestoinnit, joilla vauhditetaan talouden kasvua ja kilpailukykyä.

Väyrynen: Velkaantumiskierre pitää pysäyttää seuraavan vaalikauden kuluessa talouskasvun, veroasteen nostamisen ja tiukan menokurin avulla.

8. Pankaa seuraavat talouden tasapainotuskeinot kannattamaanne järjestykseen (paras vaihtoehto ensimmäiseksi):

a) valtion omaisuuden myynti

b) menojen leikkaaminen

c) vapaaehtoinen kansalaiskeräys

d) verojen korottaminen

e) henkilöstön vähentäminen julkisesta hallinnosta

f) työllisyysasteen nostaminen

Kaunisto: a) valtion omaisuuden myynti 5

b) menojen leikkaaminen 4

c) vapaaehtoinen kansalaiskeräys 6

d) verojen korottaminen 3

e) henkilöstön vähentäminen julkisesta hallinnosta 2

f) työllisyysasteen nostaminen 1

Kiviniemi: a) 3. valtion omaisuuden myynti (uusien investointien rahoittamiseksi)

b) 5. menojen leikkaaminen

c) 6. vapaaehtoinen kansalaiskeräys

d) 2. verojen korottaminen

e) 4. henkilöstön vähentäminen julkisesta hallinnosta

f) 1. työllisyysasteen nostaminen

Pekkarinen: 1. f) työllisyysasteen nostaminen

2. d) verojen korottaminen. Vain näillä kahdella on todellista merkitystä kasvun aikaansaamiseksi. Ihmettelen, missä on työurien pidentäminen ja panostuksen yrittäjyyteen ja t&k-osaamiseen

3. e) henkilöstön vähentäminen julkisesta hallinnosta

4. b) menojen leikkaaminen

5. a) valtion omaisuuden myynti

6. c) vapaaehtoinen kansalaiskeräys. Keräyksellä ei niinkään merkitystä, velkakirjalla kylläkin (tulevaisuusrahasto)

Väyrynen: Kaikkia tarvitaan. Jos kaikki muu menee hyvin, mittavia leikkauksia ei tarvita.

9. Mikä on mielestänne keskeisin syy siihen, että keskusta on useiden puolueen vaikuttajien mielestä hajaannuksen tilassa?

Kaunisto: Keskustassa pienen piirin valtapolitikointi on syrjäyttänyt tulevaisuuspolitikoinnin. Sisäinen luottamus on hajonnut raha- ja toimintatapasotkuihin ja ilmapiiri on salaileva, umpioitunut ja katkeroittava. Tulehtunut ilmapiiri on puhdistettava käymällä asiat avoimesti läpi ja menemällä yhtenäisinä eteenpäin.

Kiviniemi: Olen sitä mieltä, että asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut ja unohtunut. Keskustassa pitää tehdä sitä, mikä on puolueiden ja keskustalaisen kansanliikkeen ydinasia: yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja poliittisten aloitteiden ja ohjelmien esittäminen kansalaisten punnittavaksi.

Asiat kärkeen ja tilpehöörit sivuun! Tämä resepti puree muuten koko maassa!

Pekkarinen: Keskustan on aatteelliselta pohjaltaan erittäin yhtenäinen. Erilaisia kuppikuntia on olemassa, ne voidaan yhdistää vain uudella näkemyksellisyydellä ja vahvalla johtajuudella.

Väyrynen: Ei puolue ole hajaannuksen tilassa. On erilaisia mielipiteitä ja vaikutusvallasta kilpaillaan. Tämä on normaalia puoluetoimintaa.

10. Jos Teidät valitaan keskustan puheenjohtajaksi, paljonko keskustan kannatus on seuraavissa eduskuntavaaleissa?

Kaunisto: Nykyistä selvästi korkeampi.

Kiviniemi: Keskusta on vaalien voittaja ja suurin puolue. Marginaaleja ei kannata veikata.

Pekkarinen: Keskusta on Suomen suurin puolue 22,5 – 24 prosentin kannatuksella.

Väyrynen: Johdollani voimme nousta suurimmaksi, kuten 1980-luvun lopulla. Uskon, että 24 prosenttia riittää.

11. Mihin rooliin sijoittaisitte väistyvän puheenjohtajan ja pääministerin Matti Vanhasen?

Kiviniemi: Hänestä tulee heti kova luu eduskuntaryhmän jäsenenä. Uskon, että hänen luonteellaan siirtymä sujuu mallikkaasti.

Kaunisto: Hänellä on erittäin paljon annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle missä tehtävässä tahansa.

Pekkarinen: Vanhasen jätettyä hallituksen olen valmis tukemaan häntä hänen itsensä valitsemiin painaviin tehtäviin.

Väyrynen: Vanhemmaksi valtiomieheksi, jolle katsotaan tähän asemaan sopivia tehtäviä.

12. Jos Teidät valitaan pääministeriksi, aiotteko muuttaa Kesärantaan?

Kaunisto: Vain väliaikaisesti.

Kiviniemi: En ole ajatellut asiaa.

Pekkarinen: Kyllä. Asuisin puoliksi Jyväskylässä ja puoliksi Kesärannassa. Suomen suurinta puoluetta voi johtaa myös maakunnista.

Väyrynen: En, mutta käytän sitä kokouksiin ja edustustilaisuuksiin.