Eduskunnassa on tärkeä viikko edessä - hallituksen pitäisi tiistaina päästä sopuun siitä miten kuntia voidaan ohjata yhdistymään.
Aiheeseen liittyy kiinteästi hallituksen viime viikon päätös uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluja.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) on sitä mieltä, ettei kuntien pakottaminen uudistukseen ole hedelmällistä.
- Sellainen pakkoavioliitto kuntien kesken niin, se on ihan selvää, että se yhteistyö ei tule onnistumaan ja tämä on ollut meillä pitkäaikainen linja, että pakolla ei hyvää synny, Guzenina-Richardsson sanoi.
Sen sijaan sillä tehokkaampaa hänen mukaansa on se, että kunnille annetaan porkkanoita ja kannustetaan.
Guzenina-Richardson vahvisti vielä jo aiemmin esitetyn SDP:n näkemyksen, että puolue ei suostu kuntien pakkoliitoksiin.
Kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.) perusteli kokoomuksen näkemystä kuntaliitoksista sillä, että kuntien palvelut pitää pystyä tuottamaan. Tämä edellyttää uudistuksia kuntarakenteessa.
- Me tarvitsemme isot vahvat kunnat, jotka pystyvät tuottamaan peruspalvelut, Sarkomaa sanoi.
Opposition kansanedustaja, entinen kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.) on samaa mieltä siitä, että uudistuksen tarve on olemassa, mutta samalla hän aprikoi, pitääkö lupaus kuntaliitosten välttämisestä myös kuntavaalien jälkeen.
- Tulokseen ei päästä pelkästään kuntarajoja muuttamalla. On hyvä, että vihdoin on alettu puhua palveluista, Tölli sanoi.