Sosialidemokraattien rohkeus olla eri mieltä hallituksen kanssa Kreikalle myönnetystä jättilainasta on kirvoittanut hallituksen ministereiltä poikkeuksellisen kitkeriä kannanottoja. Ministeri Pekkarinen yritti osoittaa draaman tajuaan julistaessaan kolumnissaan (KSML 16.5.) SDP:n asettuneen Kreikka -ratkaisun myötä lopullisesti perussuomalaisten rinnalle.

Tuollainen lausunto valtiomiestason henkilön esittämänä on populismissaan surullista erityisesti esittäjän itsensä kannalta. Varsinkin, kun muistamme oppositiojohtaja Pekkarisen toimet ja puheet.

Sosialidemokraatit ehdottivat hallitukselle eduskunnassa 6.5. yhteisen pöydän ääreen istumista Kreikka-tukipaketin ehdoista. Hallitus ei kuitenkaan ollut valmis hakemaan opposition kanssa yhteistä näkemystä Kreikan tukemiseksi, vaikka kansallisesti näin merkittävässä asiassa laajan yksimielisyyden hakeminen olisi ollut erityisen tärkeää. Hallitus teki asiasta arvovaltakysymyksen, ettei opposition kanssa puoluetasolla keskustella, joten olimme tilanteessa ota tai jätä.

SDP:n keskeinen vaatimus Kreikka-paketin tukemiselle oli, että myös muiden sijoittajien ja erityisesti pankkien olisi kannettava vastuu Kreikan tukemisesta. Näin on todistetusti toimittu esimerkiksi Saksassa, jossa Kreikkaan sijoittaneet pankit ovat osallistuneet nyt Kreikan lainoittamiseen. Miksi näin ei olisi voitu toimia myös Suomessa?

Nyt Suomessa veronmaksajat joutuvat kantamaan koko vastuun spekulatiivisia voittoja hakeneiden sijoittajien pelastamisesta. Lisäksi on mahdollista, että tukipaketista huolimatta Kreikka ajautuu velkasaneeraukseen. Tällöin menetetään suomalaisten veronmaksajien rahaa. Ahneudelle kaiken anteeksi antaen syödään tulevien sukupolvien leipää.

Näyttää siltä, että Suomen hallitus haluaa edelleen säilyttää kaksi erillistä taloustodellisuutta. Yhtäällä on sääntelemätön, spekulatiivinen finanssitalous, jossa mitä mielikuvituksellisimmilla rahoitustuotteilla paisutetaan talouskuplaa ja toisaalla on reaalitalous, jossa todellinen arvonnousu tuotetaan rehellisellä yrittäjyydellä ja työllä.

Kreikkatuen ei pidä palkita holtittomasta taloudenpidosta ja luotonannosta. Suomenkin hallituksen on toimittava aktiivisesti, jotta rahoitusmarkkinoiden sääntelyä viimein kiristetään. Vastaavien kriisien syntyä voitaisiin ehkäistä, jos euroalueella otettaisiin käyttöön pankkivero ja EU:n edistäisi aktiivisesti globaalia rahoitusmarkkinaveroa. Tällä tavalla torjuttaisiin keinottelua ja saataisiin lisää verotuloja.

Hallituksen esityksessä lisäbudjetiksi näitä sosialidemokraattien Kreikka-pakettiin esittämiä ehtoja ei ollut. Siksi SDP ei voinut tukea hallituksen esitystä.

EU:n valtiovarainministerien räätälöimän 750 miljardin vakautuspaketin vaikutukset on arvioitava huolellisesti eduskunnassa. Pitäisi ilman muuta olla selvää, että Suomi ei voi antaa 8,14 miljardin euron avointa valtakirjaa, vaan takuiden myöntäminen vaatii aina tapauskohtaisen käsittelyn eduskunnassa.

SDP:n päätöksen leimaaminen populismiksi on suomalaisten aliarvioimista. Suurta epävarmuutta ja huolta herättävistä asioistakin pitää kyetä keskustelemaan avoimesti ja niistä voi perustellusti olla myös eri mieltä. Sitä on demokratia.