Keskustan kannatus on laskenut roimasti toukokuussa. YLE Uutisten Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskustaa kannattaa nyt 18,6 prosenttia vastaajista. Laskua huhtikuusta on peräti kaksi prosenttiyksikköä.
Kyselyssä kokoomus on yhä suurin puolue 23 prosentin kannatuksella. SDP:tä puolestaan kannatti 21,3 prosenttia vastanneista. Perussuomalaisten kannatus on noussut lähes kahdella prosenttiyksiköllä 9,6 prosenttiin.
Keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja, Markku Leppälahti hieman huokaisee kuulleessaan gallupin tuloksen.
- Ainahan tällainen ikävää on. Varsinkin kun luultiin, että tilanne on jo rauhoittumassa. Mutta odotetaan vielä muita galluppeja ja katsotaan ovatko ne samansuuntaisia, sanoo Leppälahti.
Markku Leppälahti myöntää, että erityisesti pääministeri, puolueen puheenjohtaja Matti Vanhanen on tässä ollut tulessa, kun samoja negatiivisia asioita on noussut kerta toisensa jälkeen julkisuuteen.
- Kyllä tällä on ollut vaikutusta ihmisten mielipiteisiin, ja voi olla että kannatustaan lisänneille perussuomalaisille on livennyt keskustan ääniä tässä gallupissa, laskeskelee Leppälahti.
Ensin puoluekokous, sitten eduskuntavaalit
Keskusta valitsee puolueelle uuden johdon kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa.
- Henkilövalinnat ovat nyt tärkeitä. Sen jälkeen on syytä saada rivit järjestykseen ja ottaa tähtäimeen ensi vuoden eduskuntavaalit, sanoo Markku Leppälahti.
Leppälahti korostaa, että kokouksen jälkeen on vuosi aikaa parantaa yhtenäisyyttä, terävöittää sanomaa ja pohtia kenen edunvalvoja keskusta oikein on. Epävarmuutta kannattajissa on saattanut Leppälahden mukaan aiheuttaa puolueen rivien hajonta esimerkiksi ydinvoima- ja kunta-asioissa.
- Kyllä Suomi tarvitsee keskustaa, ja meidän täytyy viedä paremmin viestiä eteenpäin siitä kenen puolue me olemme. Me emme ole vain maaseudun puolue, vaan ihan yhtälailla kaupunkilaisten. Kaupunkien ja maaseudun asiat eivät ole ristiriidassa keskenään, täräyttää Markku Leppälahti.
Puoluekannatus on pitkänmatkan juoksu
Keskustan Etelä-Hämeen piirin puheenjohtaja Markku Leppälahden mielestä on ihan hyvä, että tässä vaiheessa ei olla kärjessä puoluekannatuksessa.
- Jos vetäsee spurtin heti alkuun pitkällä matkalla, voi olla että vauhti hyytyy kohti loppua. Tällaiset huonot gallup-tulokset laittavat meidän väen tekemään työtä vaan kovemmin, jotta kannatus saadaan nousemaan.
Kyselyyn vastasi lähes 2900 suomalaista ja sen virhemarginaali on 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa. Haastattelut tehtiin 3.-25. toukokuuta, jolloin Suomessa käytiin keskustelua muun muassa Kreikan lainasta ja ydinvoimasta.