Nykyhallituksen ministerivaihdokset
Lisäksi Suomi saanee uuden pääministerin kesäkuussa, kun Matti Vanhanen jättää keskustan puheenjohtajan tehtävät.
Kelan valtuutetut päätyivät Hyssälän kannalle viime viikolla äänestyksen jälkeen. Yhdeksän valtuutettua oli Hyssälän nimittämisen kannalla, mutta valtuutettujen puheenjohtaja Anneli Kiljunen (sd.) olisi halunnut tehtävään Kelan johtajan Mikael Forssin (sd.). Kaksi valtuutettua äänesti tyhjää.
Hyssälä kansanedustajana 15 vuotta
Liisa Hyssälä on koulutukseltaan hammaslääketieteen tohtori ja valtiotieteiden maisteri. Hän on ollut kansanedustajana vuodesta 1995 lähtien. Sitä edeltävinä vuosina hän työskenteli kansanterveystieteen opettajana ja tutkijana Turun yliopistossa.
Hyssälä toimi peruspalveluministerinä vuosina 2003 - 2007 ja sen jälkeen sosiaali- ja terveysministerinä.
Uusi ministeri maanantaina
Ehdokas uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi valitaan ensi maanantaina keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksessa. Samana aamuna ministeristä päätetään presidentin esittelyssä.
Keskustan eduskuntaryhmän suosikki Hyssälän seuraajaksi on hollolalainen kansanedustaja Juha Rehula. Hän on eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja.