Matti Kangas

Kansanedustaja vuodesta 1999 Keski-Suomen vaalipiiristä, syntynyt vuonna 1944, konekorjaaja Jyväskylästä.

Matti Kauppila

Kansanedustaja vuodesta 2003, syntynyt vuonna 1945, aluetoimitsija Lahdesta.

Unto Valpas

Kansanedustaja vuodesta 1999 Oulun vaalipiiristä, syntynyt vuonna 1944, sähköinsinööri Raahesta.

Valpas perusteli edustajan tehtävistä luopumista yleisen eläkeiän saavuttamisella.

- Matti Vanhasen kriteerit tulee hyvin täytettyä, jos loppuun asti olen, 66 ja puolivuotiaaksi, sanoo Valpas viitaten työurien pidentämistavoitteeseen.

Valppaan mukaan päättyvä vaalikausi on ollut aiempia repivämpi edustajille vaalirahoitusjupakan vuoksi.

- Itse panin viime vaaleissa puolet omaa rahaa kampanjointiin.