Poliisin mukaan viime vuosina nuorten päihteidenkäyttö on lisääntynyt ja joukossa on jopa alle 12-vuotiaita päihtyneitä. Päihtynyt nuori viedään poliisilaitokselle ja asiasta ilmoitetaan myös vanhemmille, jotka voivat noutaa lapsensa kotiin. Tapahtuneesta ilmoitetaan aina sosiaaliviranomaisille.
Myös aikuisten piknik on pidettävä rajoissa. Poliisi voi keskeyttää päihdyttävien aineiden nauttimisen yleisellä paikalla, jos piknikillä melutaan äänekkäästi, tunkeudutaan toisten seuraan häiritsevästi tai esiinnytään muulla tavalla paheksuttavasti.
Poliisi myös muistuttaa, että vappukulkuetta ei saa keskeyttää eikä sen läpi saa kulkea.
Patsaille lakit, opiskelijat Saimaaseen
Lappeenrannan teknillisen yliopiston opiskelijat juhlistavat vappuaattoa perjantaina perinteisesti lakittamalla Kurkipatsaan kello 12. Tämän jälkeen on vuorossa fuksien kastajaiset Linnoitusniemen kärjessä.
Joutsenon yhteiskoulun ja lukion seniorit ry. puolestaan lakittaa Elsa-patsaan kello 18. Patsas saa lakin jo 20. kerran.
Lisäksi Imatralla puusotilas Emppu saa lakin kello 18.
Vappupäivänä perinteistä juhlaa ja puheita
Launtaiseen vapun päivään mahtuu monenlaista ohjelmaa. Esimerkiksi SDP järjestää perinteiset työväenkulkueet Lappeenrannan keskustassa ja Joutsenossa. Näiden jälkeen vuorossa ovat juhlat puheineen Oleksilla ja Joutsenon torilla.
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen vierailee ennen Lappeenrannan ja Joutsenon juhlia Ruokolahdella ja Imatralla.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Timo Soini tuo omat tervehdyksensä Lappeenrannassa kello 12 ja Imatralla kello 14 alkaen.