Toukokuun ensimmäinen, Vapun päivä, on perinteisesti työväenliikkeen ja ylioppilaiden riemua. Vappu määrättiin Suomessa viralliseksi liputuspäiväksi vuonna 1979. Vuoden 1944 lailla vakiinnutettiin vappua vapaapäiväksi.

Vappu oli sotien jälkeen vasemmistolaisen työväenliikkeen voimien kohotushetki. 1950- ja 1960 -luvuilla kommunistinen ja sosiaalidemokraattinen työväenliike kilpailivat, kumpi innostaa enemmän marssijoita kaduille. Puolueiden keskinäistä mahtia mitattiin.

Kaupungistuminen, koulutustason nousu ja yhteiskuntarakenteiden lukuisat muutokset ovat ilmeikkäästäneet vappua. Se on aina ollut iloisa ylioppilaille, mutta tämä piirre on vain vankistunut, kun työväenpuolueiden ote on laimentunut. Vapusta ottavat julkisuuden irti kaikki puolueet ja ammatilliset ryhmät. Aktiivisuudessa esiintyy tosin eroja.

Eduskuntaoppositioinen työväenliike jylisee tylyä tuomiota porvarilliselle hallitukselle. Puhujien mukaan se vähät piittaa kansan hyvinvoinnista.. Eduskuntavaaleja käynnistellään.

Keski-Suomen vasemmistoedustus uusiutuu

Vappu tarjoaa työväenliikkeelle väylän nostaa kykykandidaatteja. Keski-Suomessa tähän kannattaa kiinnittää huomio juuri nyt, jolloin tiedetään vasemmistoliiton Matti Kankaan ja sosiaalidemokraattien Reijo Laitisen jäävän eduskunnasta. Kangas ja Laitinen ovat työmiehiä, joiden kannatus ja parlamentaarisen vaikuttamisen voima ovat kummunneet tehdassaleista ja fyysisen ahertajien kumpareilta.

Kansanedustajien olisi heijastettava yhteiskuntaa aidosti. Yksi huolenaihe on työmiesten, rautakourien, määrän supistuminen, vaikka Suomessa on nyt ja toivottavasti tulevaisuudessa monipuolinen teollisuus. Eduskunta on loihtumassa puoluerajat ylittäväksi herrakerhoksi.

Sosiaalidemokraattisten ammattiyhdistysaktivistien tavoitteena lienee keski-ikää elävän Kari Kiiskisen vieminen eduskuntaan. Hän jatkaisi Reijo Laitisen, Juhani Surakan ja edeltäjiensä kunniakasta ketjua.

Kari Kiiskinen on Valtran traktoritehtaan laajan porukan pitkäaikainen luottoihminen, jolla on vastuita lisäksi muussa ammattiyhdistyskentässä, samoin kunnallisissa toimissa. Kiiskinen puhuu SAK:n Jyväskylän juhlassa Lounaispuistossa.

SAK:n maisterialuejohtaja Ahti Ruoppila niin ikään pyrkii eduskuntaan ja julistaa sosiaalidemokraatista aatetta vappuna maakunnan eri puolilla. Ruoppila kantaa kuohkeaa kokemusta. Hän osallistui aikanaan vasemmistoliiton perustavaan kokoukseen ja oli sittemmin vihreiden Jyväskylän kaupunginvaltuutettu. SDP asettui kodiksi viisitoista vuotta sitten.

Vasemmistoliittolaisen Matti Kankaan seuraajaa haetaan. Vaaliliitto saattaa menettää kansanedustajan, jos se ei löydä tosi vetäviä ehdokkaita.

Turhat maahanmuutto- ja viestintäministerit

Sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoman räväköitynyt maahanmuuttopoliittinen ja hallitusta muutoinkin ryöpyttävä linja kiehuttaa puuroutunutta politiikkaa. Ilmiö on tervetullut. Se vireyttää kansalaiskeskustelua ja kohottaa äänestämisen intoa kevään 2011 vaaleissa. Jos näin käy, demokratia edistyy ja eduskunta vastaa aiempaa paremmin ihmisten näkemyksiä.

Maahanmuuttoministeri on tarpeeton, Heinäluoma tokaisi Hufvudstadsbladetissa.

Lausuma on mahdollista ymmärtää usealla tavalla.

Nykyisessä hallituksessa on peräti kaksikymmentä ministeriä, enemmän kuin yhdessäkään aiemmassa Suomen tasavallan hallituksessa.

Näin suuri ministerimäärä runsaan viiden miljoonan asukkaan maassa ilmentää kabinetin runnaamisen teknisluontoisuutta. Hallituksen koostumuksen hionta minimoitiin läiskäisemällä kokoonpanoon jäseniä, joille ei löydy riittävästi kunnon työtä.

Eroon yhden asian ministereistä

Yhden asian ministereitä olisi vältettävä. Niitä on hallituksessa kaksi. Maahanmuutto- ja viestintäministerit keskittyvät vain nimikkeensä mukaisiin alueisiin. Kepeä on työ. Hikeä tihkuu otsalle harvoin nelivuotisvaltakautena.

Ministereiden määrän suurentaminen alentaa valtioneuvoston yksittäisen jäsenen arvostusta. Tätä tuskin yksikään hallitus pohjimmiltaan mielii.

Rahalla saa haluamiaan lausuntoja

Lapin Kansan päätoimittajaksi valittu ja työstä vastaanottamista ennen erotettu Johanna Korhonen tunnetaan siekailematta ongelmiin tarttuvana journalistina. Hän on tarkka havannoija, terävästi kirjoittava ja puhuva nainen.

Nyt Johanna Korhonen kyseenalaistaa asiantuntijoiden riippumattomuuden. Hän patistaa tutkimuseettistä neuvottelukuntaa työhön. Viestintäoikeuden auktoriteetiksi nostettu tohtori Päivi Tiilikka kirjoitti käräjäoikeudelle Alma Media kustantaman lausunnon. Siihen Tiilikka on Korhosen mukaan ottanut siivuja Alma Median asianajajan Petteri Uotin näkemyksistä. Alma Median Tiilikalle maksama korvaus on salainen.

Riita-oikeudenkäyntien osapuolilla on oikeus pyytää lausuntoja tahtomiltaan asiantuntijoilta. Tuomioistuimen oletetaan harkitsevan näkökohdat siten kuin riippumaton toimija.

Miten paljon maksaja vaikuttaa?

Kuinka riippumaton on osapuolen lausunnon kirjoittaja? Kuinka paljon sisältöön vaikuttaa tilaaja, lausunnon maksaja? Asiantuntijan perimä korvaus voi olla hyvinkin suuri, jopa kymmeniä tuhansia euroja, joskus vielä tätä enemmän. Lausumilla on monesti merkitystä tuomareiden linjauksiin, sillä oikeuksissa puidaan kosolti asioita, joissa tuomarin tietämys ja kokemus ovat vähäisiä.

Mielipidetutkimuksen tulos riippuu monesti kysymyksen asettelusta. Kysyjä saa tällöin mieluisan vastauksen. Suunnilleen yhtä selvää on, että ns. asiantuntijat suoltavat tekstejään korvauksen maksajan toiveiden mukaisiksi aina kun tähän löytyy vähänkin perusteita. Juristit ja kaltaisensa taitajat kieputtavat maailmaa. He ovat joustavaa porukkaa.

Riippumattomat asiantuntijat ovat paljolti lumetta. Olennaista on aina kiinnittää huomio, kuka on lausunnonmaksaja. Sama kirjoittaja voi päätyä aivan päinvastaiseen tulokseen, jos muhevan laskun maksaja sattuu edustamaan tätä näkökantaa. Karua toteamaa voi lientää tunnustamalla, ettei ehdotonta totuutta läheskään aina löydy. Niinpä on makukysymys, mitä seikkoja tuomioistuin ryhtyy painottamaan.

Korvaukset julki

Olennaista on tietää lausunnonmaksaja ja korvauksen suuruus. Summan salailu on perinne, josta sietää irtaantua. Kun jopa vaalirahoituksessa edistetään avoimuutta, miksi tätä ei tapahtuisi oikeudenkäynneissä?

Ihmisten luottamus oikeuteen on kansanvaltaisen yhteiskunnan peruskiviä. Niiden himmentäminen suhmuroinneilla on yhteiskunnalle kuin hallayö maamiehelle.