Ensimmäistä kauttaan kokoomuksen mandaatilla eduskunnassa istuva Ilkka Viljanen uskoo, että media seuraa nyt entistä tarkemmin edustajien rahoituksen lähteitä ja tuen suuruutta. Rahoittajien määrä myös vähenee, arvioi Viljanen.
Demokratian uskottavuus tuntuu Viljasen mukaan olevan kovalla koetuksella.
- Erästä kollegaa lainatakseni joskus tuntuu, että sitä istuu eduskunnassa kahdensadan kelmin joukossa, vaikka suurin osa edustajista tekee vilpittömästi työtä yhteiseksi hyväksi.
Viljasen mukaan kokoomuksen johto ja puoluetoimisto siivosivat pöydän jo viime vuoden puolella.
- Silloin kerrottiin tukijat ja palautettiin rahoja. Tämä rauhoitti tilannetta merkittävästi. Tiuran tapaus on selkeä ylilyönti.
Kokoomuksen lahtelaisedustaja on sitä mieltä, että hallituksen eroamisesta on puhuttu liian löysästi, eikä nyt olla vielä niin raskaan sarjan tilanteessa, että ennenaikaiset vaalit olisi syytä järjestää.
Seminaareja ja kalakirja
Reilut 6300 ääntä Hämeen vaalipiiristä kerännyt Viljanen käyttti vaalirahailmoituksensa mukaan 37.000 euroa kampanjointiin
- Kymmenen tuhatta euroa oli omia panostuksia, sen jälkeen sain rahaa yksityisiltä ja yrityksiltä. Järjestin kaksi seminaaria ja myin omaa kalakirjaa. Vaalien jälkeen jouduin vielä laittamaan omaa rahaa kustannusten kattamiseen.
Viljanen ei halua kertoa suurimpia tukijoitaan ainakaan siltä osin, kuin nämä eivät ole itse tulleet julkisuuteen.
Lahtelainen hitsausalan yritys Kemppi Oy on kertonut julkisuudessa tukeneensa lahtelaisia poliitikkoja ja mm. Ilkka Viljasta n. 500 - 1000 euron suuruisilla poteilla.
- Edustan yrityselämää arvostavaa ja tukevaa arvomaailmaa. Siksi ehkä tukea on tullut, sanoo Viljanen.
Esa-konsernin julkisuudessa kerrotut alennukset vaali-ilmoittelussa Ilkka Viljanen kuittaa sanomalla, että vaalihinnoittelu on kaikille sama.
- Konsernin entisenä työntekijänä uskon tietäväni tämän.
Viljanen on konserniin kuuluvan Radio Voiman entinen toimitusjohtaja
Viljasen Sininen hetki
Ilkka Viljasella on vaalityötä varten yhden miehen tukiyhdistys, Sininen hetki ry, joka on Viljasen mukaan "taustaltaan aatteelliseksi yhdistykseksi aikanaan rekisteröity yhdistys".
- Kyllä se on yhtä kuin minä, Viljanen myöntää.
Ehdokkaan tukiryhmän saama tuki on verosta vapaata. Ilkka Viljasen mukaan on luonnollista, että yhdistyksen toiminta on "vaalien välillä hiljaisempaa kuin vaalien alla".
- Lainsäädäntö määrittää laillisuuden ja laittomuuden rajat. Ei tässä ole mitään moraalitonta, enemmän tutkittavaa olisi siinä, miten eri tahot käyttävät henkilökuntaansa vaalityöhön.
Vaalirahalaki ennen syksyä
Eduskunnan käsittelyyn on tulossa uusi vaalirahalaki. Perustuslakivaliokunta, johon Viljanen kuuluu, käsitteli lakiesitystä viimeksi viime viikolla.
- Odotamme, että laki tulee isoon saliin ennen kesälomia, syksyllähän alkaa jo ehdokasasettelu ja rahoituskysymyksiin olisi silloin hyvä olla mustaa valkoisella.
Lakiin on tulossa Viljasen mukaan mm. vaatimus vaali-ilmoituksen maksajasta.
- Joudun varmaankin laittamaan kahteen otteeseen oman nimen ilmoitukseen. Vaalikampanjointiin olen jo varautunut ja laittanut rahaa sivuun. Jokainen uusi ja istuva edustaja joutuu nyt miettimään entistä tarkemmin, kuinka kampanjansa rahoittaa.