SDP:n kannatus on noussut rivakasti talvesta asti ja puolue alkaa lähestyä kokoomuksen kannatuslukuja. Ylen tuoreessa tutkimuksessa SDP saa 20,5 prosentin kannatuksen. Huhtikuussa puoluetta kannatti 19,1 prosenttia.
SDP:n kannatus on ollut näin korkealla Taloustutkimuksen mittauksessa viimeksi elokuussa 2010. Tämän vuoden tammikuusta SDP:n kannatus on noussut harppauksin yli neljä prosenttiyksikköä.
Talvella ero kokoomukseen oli suurimmillaan lähes seitsemän prosenttiyksikköä. SDP:n ja kokoomuksen ero on kaventunut jokaisessa mittauksessa helmikuusta lähtien.
Kokoomus jatkaa yhä Suomen suurimpana puolueena, vaikka kannatus on laskenut toukokuussa 21,7 prosenttiin. Huhtikuussa kannattajia oli vielä 22,6 prosenttia.
Perussuomalaisten lasku taittui
Keskusta on pitänyt pintansa kolmanneksi suurimpana puolueena. Puolueelle mitattiin 16,7 prosentin kannatus, joka on 0,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin huhtikuussa.
Eniten kannatustaan on kohentanut pitkään alavireessä ollut perussuomalaiset. Puolue saa tuoreessa tutkimuksessa 15,9 prosentin lukemat. Edelliseen kuukauteen verrattuna kannatus nousi 1,8 prosenttiyksiköllä.
Perussuomalaisten suosio kohosi nyt ensi kertaa viime syksynä alkaneen alamäen jälkeen. Viime vuoden eduskuntavaaleissa perussuomalaiset saivat historiallisen voiton 19,1 prosentin kannatuksella.
Presidentinvaalihurmos ohi vihreissä
Vihreiden kannatuksesta on haihtunut talven presidentinvaalien ja Pekka Haaviston menestyksen tuoma nousupiikki. Puolue saa 8,8 prosentin kannatuksen, jossa on laskua edellisestä kuukaudesta 1,6 prosenttiyksikköä.
Helmikuussa vihreiden kannatus liiteli vielä yli 11 prosentissa.
Kannatustaan on menettänyt myös vasemmistoliitto. Kannatus on laskenyt 7,7 prosentin lukemiin, missä on laskua 1,2 prosenttiyksikköä huhtikuusta.
Pienemmistä hallituspuolueista RKP:n kannatus on pysynyt ennallaan 3,7 prosentissa ja kristillisdemokraattien suosio on noussut aavistuksen 3,6 prosenttiin.
Tutkimuksen puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Yle Uutisille Taloustutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin 3 388 henkilöä, joista puoluekantansa ilmoitti 62,3 prosenttia.
Haastattelut tehtiin 7.-31.5.2012.
Tutkimuksen virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 1,4 prosenttiyksikköä suuntaansa.