Kiista on toteutumatta jääneen puolueloikkauksen aloitteentekijästä: houkutteliko puoluesihteeri Jarmo Korhonen Marja Tiuraa keskustaan vai oliko Tiura itse aloitteellinen vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen?
Keskiviikkona kävi ilmi, että heti eduskuntavaalien jälkeen oli keskusteltu Tiuran mahdollisesta puolueloikkauksesta keskustaan. Toteutumattoman loikkauksen aloitteentekijästä on Tiuran ja keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen kesken erimielisyys. Tiura sanoo Apu-lehden haastattelussa, että Korhonen oli aloitteellinen loikkauksessa, Korhosen mukaan Tiura.
Helsingin Sanomien mukaan keskustan ryhmäjohtaja Timo Kalli tiesi Tiuran loikkausaikeista. Kalli kertoo lehdelle, että Matti Vanhanen oli asiassa passiivinen. Kallin mielestä loikkaus olisi "jättänyt jälkensä hyvään kumppanuuteen".
Tiura Verkkouutisille: Pysyn sanojeni takana
Tiura sanoo Verkkouutisissa, että hän pysyy edelleen sanojensa takana eli että keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen olisi houkutellut Tiuraa loikkaamaan. Tiura kommentoi myös liikemies Arto Merisalon todistusta, jonka mukaan Merisalo otti Tiuran puolesta yhteyttä keskustajohtoon.
- Vastaukseni on yksiselitteinen: joku pelaa halpaa peliä, ja se en ole minä!
- Pidän ihan mahdollisena, että joku on puhunut nimissäni. Mutta ei puolestani! Se kertoo jotakin koko touhun moraalista, Tiura sanoo Verkkouutisissa.
YLE Uutiset ei torstaina tavoittanut Tiuraa.
Merisalo: Minulla on todistajia
Tiuraakin vaaleissa rahoittaneen Nova Groupin kiinteistökehitysyhtiön entinen toimitusjohtaja sanoo edelleen, että Tiura itse oli aloitteellinen. Itseään tunnustelun välimieheksi luonnehtinut Arto Merisalo kertoo, että hänellä on todistajia keskusteluista Tiuran kanssa.
- Täällä löytyy sellaisia ihmisiä, jotka ovat olleet silloisen työnantajani Nova-konsernin palveluksessa ja ovat olleet kuulemassa keskusteluita osin fyysisesti ja osin puhelimen välityksellä, kun olen kaiuttimen kautta puhunut. Minulla löytyy tarvittaessa ihmisiä, jotka voivat tulla tiedot vahvistamaan. Ei tässä ole mitään ongelmaa. Olen tämän kaiken kyllä Tiuralle tänä aamuna kirjeessä kirjoittanutkin, että näin asian laita on, Merisalo sanoo.
Liikemies Merisalo sanoo lähestyneensä keskustajohtoa Tiuran pyynnöstä. Merisalo ymmärsi, että Tiura halusi tiedustella, olisiko hänellä mahdollisuuksia esimerkiksi ministeriksi.
Merisalo on sanonut, että hän itse otti Tiuran puolesta yhteyttä keskustajohtoon, Tiura kiisti tämän Verkkouutisissa.
Ravi: Luotto tallella
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pekka Ravin mukaan varapuheenjohtaja Marja Tiuralla on ryhmän luottamus.
- Tiuran luottamus vasta arvioitiin ja hän sai luottamuksen ja luottamus on olemassa, Ravi sanoo YLE Uutisille. Ravi viittaa kokoomusryhmän helmikuun alun varapuheenjohtajaäänestykseen, jonka Tiura voitti lopulta arvalla.
Pekka Ravi sanoo, ettei ollut aiemmin "millään tavalla tietoinen asiasta", siis Tiuran toteutumattomasta puolueloikkauksesta. Ravin mukaan hänellä ei ole muutoin mitään kommentoitavaa asiassa.