PARAS-hankkeen tarkoitus on ollut patistaa kunnat yhteistyöhön ennen kaikkea terveydenhuollossa, koska alle 20 000 asukkaan väestöpohjalla järjestettävistä terveyspalveluista on haluttu eroon.
Hanke käynnistyi jo vuonna 2005. Sosiaali- ja terveyspalveluja järjestävien organisaatioiden määrä on puolittunut, joten tuloksistakin alkaa olla tietoa.
- Viestit kunnista ovat muuttuneet kuukausi kuukaudelta myönteisemmiksi, kuntaministeri Kiviniemi sanoo.
Ministerin mukaan menojen kasvuvauhti väheni viime vuonna, ja sellaisia kuntia, joissa tulot eivät riitä menoihin, on kuntaliitosten myötä vähemmän.
- Tietysti on vaikea sanoa, mikä johtuu PARAS-hankkeesta ja mikä jostain muusta. Kokonaisarviointi hankkeen vaikutuksista voidaan tehdä vasta muutaman vuoden kuluttua, Kiviniemi sanoo.
Talousvaikutukset epäselviä
Länsi-Uudellamaalla sijaitseva Siuntio liittyi PARAS-hankkeen myötä Lohjan ympärille rakentuneeseen LOST-terveydenhuoltoalueeseen. Siuntion kunnanjohtaja Juha-Pekka Isotupa sanoo, että uudistukseen ollaan oltu tyytyväisiä, mutta tuoreessa tilinpäätöksessä hyödyt eivät näy.
- Kustannukset nousivat viime vuonna 11 prosenttia eli 1,3 miljoonaa euroa. Tarkemmin ei vielä tiedetä, mistä se johtuu, Isotupa kertoo.
Kuntaministeri Kiviniemen mukaan päinvastaisiakin esimerkkejä on.
- Kallion kuntayhtymässä Pohjois-Pohjanmaalla näyttää siltä, että kunnille joudutaan palauttamaan rahaa, koska menot eivät olleetkaan sellaisia kuin ajateltiin, Kiviniemi sanoo.
LOST-yhteistyöalueeseen kuuluvan Inkoon kunnanjohtaja Jarl Boström sanoo, että Inkoossa kustannukset laskivat viime vuonna.
- Pitää kuitenkin tutkia esimerkiksi, salliko kunta rahan reippaan kulumisen vuonna 2008, koska se oli viimeinen vuosi omillaan, Böström pohtii.