Keskustan varapuheenjohtajakaksikon mukaan puolue ei voi ottaa askelta taaksepäin ajamaan yleisradiomaksua. Heidän mielestään maksu ei ole sosiaalisesti oikeudenmukainen, eikä se huomioi erilaisten talouksien maksukykyä tai kokoa.

Yleisradiomaksu ei myöskään ottaisi huomioon palvelujen ulkopuolelle jääviä tai erityisryhmiä.

Kaikkia koskevan maksun sijaan Yleisradion toiminta pitäisi rahoittaa budjettivaroin. Silloin rahoitus kohdistuisi kansalaisiin tasapuolisemmin, puheenjohtajakaksikko toteaa kannanotossaan..

Varapuheenjohtajat muistuttavat myös puolueensa hallitutuksen linjauksesta, ettei maksu ole tasapuolinen.

Puumala ja Rantakangas toivovat nopeita päätöksiä Yleisradion rahoituksen ja toiminnan turvaamisesta.

Korhonen esitti rahastoa

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen pitää yhtenä vaihtoehtona Yleisradion rahoitusmalliksi rahastoa. YLE-rahastoon tulisi rahaa sekä valtion budjetista ja arvonlisäveroista että mainosverosta. Yleisradiomaksu olisi Korhosen mukaan ollut epätasa-arvoinen.

Keskustan puoluekokous ottaa kantaa Yleisradion rahoitukseen kesäkuussa.