POHJOIS-KARJALA Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan hän ei voi vetää asiassa kotiinpäin vaikka mieluusti niin tekisi. Hän korostaa, että ei ole koskaan luvannutkaan yöjunien palaavan.
Vehviläisen mielestä Pohjois-Karjalan kannalta tärkeintä olisi nopeuttaa päivävuoroja. Vehviläinen tekee lopulliset ratkaisut kevään aikana. Sisämaan yöjunaliikenteen palauttaminen olisi VR:lle raskaasti tappiollista, arvioidaan liikenne- ja viestintäministeriön tilaamassa konsulttiselvityksessä. Sen mukaan yöjunaliikenteen aloittaminen toisi VR:lle arviolta 30 - 150 euroa tappiota matkustajaa kohden.
Raportissa todetaan, etteivät junamatkustajat ole valmiita maksamaan yöjunaliikenteen palauttamisen tuomia kustannuksia. Mikäli yöjunapalveluita haluttaisiin jatkossa ostaa, olisi vaihtoehtona konsulttiselvityksen mukaan nykyisten junavuorojen lakkauttaminen tai kokonaan uusien rahoitusmuotojen kehittäminen.
Strafica Oy:n tekemä selvitys yöjunaliikenteen taloudellisista mahdollisuuksista luovutettiin liikenneministeri Anu Vehviläiselle perjantaina.
Yöjunaliikenne loppui Pohjois-Karjalassa vuonna 2006.