Bioenergia-alalla on maakunnassa sekä osaamista että raaka-ainetta, ja se on tuonut yhä enemmän työpaikkoja, muistuttaa puheenjohtaja Krista Mikkonen.

- Keskitetty energiantuotanto sotii koko maan kehittämistä tukevaa politiikkaa vastaan, toteaa Mikkonen.

Vihreät ovat pettyneitä myös maakunnan kansanedustajien ydinvoimakantoihin. Äänestä ydivoima historiaan - kampanjan kyselyssä ydinvoiman lisärakentamista kannatti puolet pohjoiskarjalaisista kansanedustajista. Lisärakentamista kannattivat Pekka Ravi (kok.), Eero Reijonen (kesk.) ja Lauri Kähkönen (sd.). Kantaansa eivät osanneet sanoa Hannu Hoskonen (kesk.) ja Esa Lahtela (sd.). Anu Vehviläinen (kesk.) ei vastannut kyselyyn.

Helsingin Sanomien viime viikolla julkistamien kyselytulosten mukaan Esa Lahtela (sd.) ja Pekka Ravi (kok.) puoltaisivat uusia ydinvoimalupia. HS:n kyselyyn ei saatu vastauksia maakunnan muilta kansanedustajilta.