Rikostarkastaja Ismo Siltamäki Helsingin poliisista sanoo, että rikostutkinnan kohteena on ollut Keskustan puoluetoimistossa perustettu KMS-yhdistys. Yhdistys jakoi suuret määrät vaalitukea Keskustan ja Kokoomuksen ehdokkaille pääasiassa vuonna 2007.
Siltamäen mukaan esitutkinnassa on selvitetty, ovatko papereihin hallitukseen merkityt kolme henkilöä niitä, jotka käyttivät todellista valtaa yhdistyksessä.
Yhdistys perustettiin keskustan puoluetoimistossa
KMS-yhdistys on perustettu keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen työhuoneessa keskustapuolueen puoluetoimistossa. Korhonen on sanonut aiemmin, ettei hän ole osallistunut yhdistyksen toimintaan.
Kontiola on Rovaniemen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen sekä keskustapuolueen yhteyspäällikkö ja Rovaniemen keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtaja.
Yli-Saunamäki on Nova Groupin entinen toimitusjohtaja ja Merisalo Nova Kiinteistökehityksen entinen toimitusjohtaja.
Rekisterimerkintärikoksesta jopa vankeutta
Syyteratkaisun tekee Helsingin käräjäoikeuden kihlakunnansyyttäjä Katri Lyytikäinen.
Rekisterimerkintärikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai enintään kolme vuotta vankeutta. Kirjanpitorikkomuksesta voidaan tuomita sakkoja.