Miesten SM-sarja sai arvoisensa päätöksen, kun Markku Uusipaavalniemen ja Kalle Kiiskisen joukkueet ottivat mittaa toisistaan äärimmäisen korkeatasoisessa ottelussa.
Kiiskinen sai otteluun paremman alun ja onnistui kontrolloimaan peliä. Uusipaavalniemi ei kuitenkaan antautunut taistelematta, vaan haki pisteitä äärimmäisen aggressiivisesti ja onnistuikin varastamaan kahdesta viimeisestä päästä molemmista pisteen.
Kiiskinen piti äärimmäisen tarkalla pelillään kuitenkin huolen siitä, että useamman pisteen varastus ei ollut mahdollista ja vei trillerin lukemin 6-5.
Kiiskisen viikonloppu lähti heikosti käyntiin, kun joukkue menetti kahden voiton etumatkansa heti torstaina.
- Tunnelmat ovat nyt aivan huikeat. Saimme kasattua itsemme vaikean alun jälkeen ja viimeinen peli oli ehkä kauden parhaamme, pohdiskeli Kiiskinen tuoreeltaan mestaruuden ratkettua.
Naisten mestaruuden vei toisen kerran peräkkäin Ellen Vogtin joukkue. Vogt kohtasi päätöskierroksella Tiina Kölhin joukkueen ja onnistui vääntämään ottelun itselleen lukemin 9-4.
- Kausi oli tosi haastava ja olemme kärsineet paljon loukkaantumisista. Onnistuimme tästä huolimatta säilyttämään EM-kisoissa A-sarjapaikan ja uusimaan Suomen mestaruuden, joten vaikeuksien kautta voittoon kuvastaa päälimmäisiä fiiliksiämme.
Miesten mestarijoukkueessa pelasivat kaudella 2009-2010 Kalle Kiiskinen, Perttu Piilo, Teemu Salo, Paavo Kuosmanen ja Juha Pekaristo. Naisten joukkueessa pelasivat Ellen Vogt, Riikka Louhivuori, Katja Kiiskinen, Elisa Alatalo ja Tiina Suuripää.