Eduskunta säilyttää veneilyn yleisen rangaistavuusrajan juopumustapauksissa nykyisellään yhdessä promillessa. Sen sijaan ammattimaisessa vesiliikenteessä ruorijuopumuksen raja laskee yhdestä promillesta 0,5 promilleen.
Eduskunta hylkäsi yleisen promillerajan laskun äänin 115-40. Tyhjää äänesti kolme Perussuomalaisten edustajaa.
Hallitus esitti yleisen promillerajan säilyttämistä entisellään yhdessä promillessa. Rangaistavuusrajan laskua puoleen promilleen esitti oppositiosta Perussuomalaisten James Hirvisaari.
Äänestyksessä tyhjää äänestivät Perussuomalaisten Juho Eerola, Jussi Halla-aho ja Ari Jalonen.
Hallitusryhmien edustajat tukivat nykyistä yleistä yhden promillen rajaa. Keskustan ryhmä hajosi äänestyksessä suunnilleen kahtia (18 jaa, 13 ei) puolesta ja vastaan.
Äänestyksestä oli poissa 41 edustajaa, hieman tavanomaista enemmän.
Ammattimaiseen vesiliikenteeseen lasketaan perinteiset matkustaja- ja rahtialukset sekä myös matkustajia kuljettavat ravintolalaivat ja miehitettynä vuokratut alukset.
Eduskunta hyväksyi promillerajat suuren salin ensimmäisessä käsittelyssä. Laki hyväksytään lopullisesti sen läpäistyä toisen käsittelyn ensi viikolla.
Lain on tarkoitus tulla voimaan vielä tänä kesänä.