Mäkitalon mielestä taustalla on erityisesti kokoomuksen ja vasemmistoliiton paikallispoliitikkojen katkeruus, koska he jäivät keskustan, SDP:n ja perussuomalaisten liittouman ulkopuolelle kaksi vuotta sitten.

Myös keskustan sisällä on erimielisyyksiä, sillä Keskustan Tuomo Neitola teki valtuustoaloitteen valiokunnan perustamiseksi. Myös valiokunnan puheenjohtaja Veikko Virtanen on keskustalainen. Mäkitalo ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko kyseessä keskustan sisäinen valtataistelu Sodankylässä.

Mäkitalo arvelee, että kunnanhallituksen erottaminen oli asetettu jo etukäteen valiokunnan tavoitteeksi.

- Sen näki jo siinä, ketä valiokuntaan valittiin. Valiokunta vain etsi sopivan reitin tavoitteeseen pääsemiseksi.

Mäkitalo muistuttaa, että kunnanhallituksen Kuntaliitolta pyytämän lausunnon mukaan henkilöstöpäällikön valinnassa ei toimittu vastoin työsopimus-, kunta- ja osakeyhtiölakeja.

- Jos ei ole osallistunut henkilön valintaan tai edes sen valmisteluun, voidaanko siitä syyttää, Mäkitalo kysyy.

Mäkitalo on ollut Sodankylän kunnanhallituksen puheenjohtajana ruinsaat viisi vuotta.