Sosialidemokraattien vasta valittu varapuheenjohtaja Eero Vainio muuttaa Hämeenlinnaan. Tällä hetkellä Vainio asuu ja opiskelee Tampereella ja Lahdessa. Vainio on Lahden kaupunginvaltuutettu. Eero Vainio aikoo pysyä tulevasta hämeenlinnalaisuudestaan huolimatta opiskelijastatuksensa turvin Lahden kunnallispolitiikassa.
- Syksymmällä kuljen Hämeenlinnasta Tampereelle opintoihin, Helsinkiin poliitikan perässä ja Lahteen valtuustoasioissa. Olen tähän asti asunut puolet ajasta opintojen vuoksi Tampereella ja puolet Lahdessa. Jatkossa asun osan ajasta Hämeenlinnassa ja osan Lahdessa.
Eero Vainio ennakoi myös istuvansa junassa paljon, kun puoluekenttää saa kiertää Lapista alkaen.
Vainio haluaa innostaa nuoria politiikkaan
Vainiolle tärkeitä asioita on nuorten syrjäytyminen. 25-vuotias Eero Vainio haluaa myös omalla toiminnallaan aktivoida nuoria politiikkaan.
- Haluan innostaa nuoria siihen, että politiikassa voi oikeasti vaikuttaa, päästä eteenpäin ja tehdä maailmaa paremmaksi.
Eero Vainio haluaa tuoreeltaan ottaa kantaa myös julkisten palveluiden yksityistämiseen.
- Yksityinenkin voi ihan hyvin tuottaa palveluja, mutta se on huono tilanne jos meidän verovaramme valuvat ylikansallisille terveysjäteille, missä palvelun taso on heikompaa ja verovarat menevät pienelle omistavalle porukalle.
Vainion mukaan sosialidemokraattien mainetta on syytä kirkastaa. - Itse haluan ajaa vasemmistopuolueen ja ympäristöasioiden linjaa.