Eduskunnan hajottaminen on niin iso poliittinen päätös, että sille pitää löytyä tukevat perustelut. Vielä sellaisia ei ole, kirjoittaa Kaleva . Lisäksi lehden mielestä pääministeri Vanhasen ja hänen puolueensa kurittaminen vuosikymmeniä jatkuneen maan tavan romahtamisesta ei ole ihan reilua. Vaalirahasotkun suurin syy on siinä, että poliittinen kulttuuri on muuttunut.
Keskisuomalainenon samoilla linjoilla: perusteita uusiin vaaleihin ei ole. Ehdotus jää keskustelun ryöpsähdykseksi.
Forssan Lehti pitää poliittisen järjestelmän saamaa kolausta kohtalokkaampana. Silti hallituksenkin jatko on edelleen mahdollinen, jos se pystyy pitämään rivinsä kasassa.
Uutispäivä Demarikatsoo presidenttiin. Nyt jotkut kaipaavat presidenttiä parlamentarismin vahtikoiraksi. Tämä edellyttää lisää valtaoikeuksia, vaikka niitä ollaan viime aikoina vähennetty.
Kenen joukoissa seisot, Sinnemäki, kysyy
Aamulehti."Vihreät on vuosikausia vaatinut politiikkaan uusia pöytätapoja. Eikö puolueen puheenjohtajan pitäisi nyt kiireesti ilmoittaa, ettei hän voi mitenkään tukea pääministeriä, jonka puolue on syyllistynyt poliittisen järjestelmän uskottavuutta horjuttavaan toimintaan?". "Sinnemäestä olisi kuitenkin erikoista, jos vihreät lähtisivät hallituksesta, koska puolueella ei ole osaa eikä arpaa vaalirahoitusskandaalissa. Hänestä hallitus voi mainiosti jatkaa, kunnes pääministeri toisin päättää, joten eiköhän tässä tullut Sinnemäenkin moraalinen sietokyky mitattua", päättelee Aamulehti.
Saksan vaaleista kirjoittaa
Turun Sanomat.Angela Merkelin jatkokausi on vielä sinettiä vailla. Kristillisdemokraatit kuitenkin johtavat mielipidekyselyjen mukaan.
Kauppalehti kirjoittaa uutissivuillaan tuulivoimasta. Kilpailu tuulivoimasta tuo lehden mieleen koskisodat. Tuulivoimayrittäjien mielestä metsähallitus ei saisi kilpailla alalla.
Vielä Ilta-Sanomien piirtäjän, Kätsyn, näkemys Suomen rikkaudesta. Risteyksessä yksi rekka-auto ajaa kauppakeskukseen tuontihedelmiä. Toinen kuskaa kotimaisia omenia -kaatopaikalle.