Keskustan pohjoisen piirit ovat asettuneet odotetusti Paavo Väyrysen taakse neuvoa antavassa puheenjohtajaäänestyksessä. Sekä Lapin että Peräpohjolan piirien enemmistö asettui tukeman Väyrystä.
Väyrynen sai Lapin piirissä 490 ääntä, kun äänestämässä kävi 832 ihmistä. Peräpohjolan piirin 755 äänestä Väyrynen sai 492 ääntä.
Osa Keskustanuorten Lapin piiristä kannattaa avoimesti uudeksi puheenjohtajaksi Tuomo Puumalaa.
Puumalaa kannattavien nuorten mukaan puolueen ruoriin tarvitaan nyt joukkueenjohtaja, joka kykenee avaamaan uusia uria ja kokoamaan kuuntelevalla ja keskustelevalla johtajuudella yli eripuraisten kuppikuntien. Puumalan kannattajien mukaan 34-vuotias toisen kauden kansanedustaja olisi juuri tällainen puheenjohtaja.
Keskustanuorten Lapin piirin puheenjohtaja Janne Kaisanlahti korostaa, että Lapin piiri ei ole ole piirinä ottanut kantaa puheenjohtajan valintaan. Esimerkiksi Kaisanlahti ja varapuheenjohtaja Kai Puro kannattavat Väyrystä.
Ensimmäistä kertaa järjestetty puheenjohtajaa koskeva jäsenäänestys ei aktivoinut keskustalaisia. Uurnilla kävi vain kymmenen prosenttia puolueen jäsenistä. Puheenjohtaja valitaan kahden viikon kuluttua Keskustan puoluekokouksessa Rovaniemellä.