SAK:n viestintäpäällikkö Reijo Paananen on valittu SDP:n uudeksi puoluesihteeriksi. Paananen sai puoluekokouksen vaalissa 304 ääntä, kun ääniä annettiin kaikkiaan 490.
Paananen lupasi esittelypuheenvuorossaan kunnioittaa vanhoja hyviä perinteitä, mutta tuoda toimintaan myös uutta.
- Meillä täytyy olla koko ajan katse eteenpäin, hän sanoi.
Puoluesihteerin tehtävä on Paanasen mielestä vahtia, että kone on kunnossa, ja että sen vauhti on sopiva.
Paikkaa tavoittelivat myös koulutuspäällikkö Antti Jehkonen, erikoissairaanhoitaja Marianne Korpi, toiminnanjohtaja Juha Kähärä ja kehityspäällikkö Markku Laine.
SDP:n aiempi puoluesihteeri, kansanedustaja Mikael Jungner luopui tehtävästä puolueen huonon presidentinvaalimenestyksen vuoksi.