Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen tuohtui eilen eduskunnassa toisen keskisuomalaisen kansanedustajan, kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemen työvoimatoimistojen palvelujen keskittämispuheiden takia.

Kankaanniemen mielestä palveluja heikennetään selvästi keskittämällä niitä vain harvoihin keskuksiin.

Pekkarinen piti Kankaaniemen puheita epäreiluina ja totuuden vastaisina.

- Kun te kerrotte kunnallisvaalien alla väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kun te vielä täälläkin teette samalla tavalla, se ei mielestäni ole reilua, sivalsi Pekkarinen.

Pekkarisen mukaan Keski-Suomessa on jatkossa yksi koko maakunnan kattava työvoima- ja elinkeinotoimisto. Mutta tämä ei hänen mukaansa vaikuta paikallisiin palveluihin.

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi vastasi Pekkariselle todeten, että on vain hyvä, jos hänen julkiset kannanottonsa ovat patistaneet työ- ja elinkeinoministeriön tekemään linjauksia palvelujen säilymiseksi.

Kankaanniemi kuitenkin epäili edelleen työvoimaviranomaisten yhteyksien kuntatasolle heikkenevän.

- Keski-Suomeen on kuitenkin nimitetty kolme työvoimatoimistonjohtajaa, ja päätösvallat siirtyvät Keuruun ja Multian asioissa aika kauas Jämsän toimistoon, totesi kansanedustaja Kankaanniemi.