Yksi yhtiö hallinnoi pääkaupunkiseudun yliopistojen, toinen Aalto-korkeakoulun ja kolmas Suomen muiden yliopistojen kiinteistöjä.

Valtion omistusosuus on yhtiöissä kolmasosa, loppu kuuluu yliopistoille.

Ministerivaliokunnan ratkaisu noudatti opetus- ja valtiovarainministeriöiden asettaman työryhmän esitystä.

Opetusministeri Sarkomaa kiittelee ehdotusta

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) on erittäin tyytyväinen päätökseen. Hänen mukaansa ratkaisu antaa tuen yliopistouudistuksen etenemiselle ja sillä on laaja tuki yliopistojen keskuudessa.

- Ratkaisu turvaa kohtuulliset kiinteistökustannukset, tukee yliopistojen oman päätösvallan lisäämistä sekä tuo varmuutta siihen, että yliopistojen vakavaraisuus uudessa itsenäisemmässä muodossa on turvattu, Sarkomaa sanoo.