Ruotsissa samaa sukupuolta edustavilla henkilöillä on jo nelisentoista vuotta ollut mahdollisuus virallistaa parisuhteensa rekisteröimällä se. Monet homoparit ovat kuitenkin kokeneet itsensä syrjityiksi, kun kyseistä parisuhdetta ei kutsuta avioliitoksi.
Kysymystä on käsitelty neljän hallituspuolueen kesken, mutta tuloksetta.
- Me olemme homojen avioliitokysymyksestä eri mieltä, sanoo kokoomuspuolueen johtaja ja pääministeri Fredrik Reinfeldt.
Ymmärrän kyllä että tämän tyyppisissä asioissa voidaan olla erimielisiä, sanoo Fredrik Reinfeldt Ruotsin radion Ekot-toimituksen haastattelussa.
Enemmistön kanta ei hänen mukaansa ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut epäselvä. Ja enemmistön kanta sekä hallituksessa että oppositiossa on se, että laki takaa homopareille jatkossa avioliiton samalla tavalla kuin heteropariskunnille.
Hallituksessa istuvat kristillisdemokraatit olisivat halunneet säilyttää avioliittokäsitteen yksinomaan miehen ja naisen väliselle liitolle. Kristillisdemokraattien johtaja Göran Hägglund kutsuu epäonnistumiseksi sitä, että hallitukselta ei tule asiassa yhteistä aloitetta.
Lakialoite jää yksittäisten valtiopäiväedustajien varaan. Kun enemmistö valtiopäiväedustajista kannattaa homoavioliitoja, ne näyttäisivät toteutuvan ensi vuoden aikana.
Ruotsin neljän puolueen oikeistohallitus välttyi vakavalta kriisiltä täpärästi. Ruotsin kirkolle asia sitä vastoin muodostuu hankalaksi, koska joka toinen kirkkoherroista vastustaa homoavioliittoja. Ruotsin kirkko ottaa kantaa asiaan kirkolliskokouksessa vajaan vuoden kuluttua.