Vaalivoittaja kokoomus sai kuntavaaleissa kaikki keskeiset tavoitteensa läpi. Puolue on maan suurin kuntapuolue ja eritoten suurin kuudessa isoimmassa kaupungissa. Kokoomus valtasi ykkössijan sosiaalidemokraateilta Vantaalla ja keskustalta Oulussa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen varoi silti elämöimästä hallituspolitiikalla vaali-iltana.

- Ei ole tarvetta tehdä muutosta, ainakaan meidän osalta. En usko, että tällä (tuloksella) on suurta valtakunnanpoliittista merkitystä, sanoi Katainen YLE Uutisille.

Kataisen mukaan keskustan kokema merkittävä vaalitappio ei heikennä hallituksen toimintakykyä eikä pääministerin asemaa.

- Ei missään nimessä, vakuutteli Katainen tuloksen selvittyä.

Kunnissa kovat ajat edessä Kataisen puheita pehmentää osaltaan hänen asemansa valtiovarainministerinä. Rahaministerin salkku saattaa vielä osoittautua raskaaksi. Vaalitappion kärsinyt keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen, nimittäin muistutti heti tulossa olevista ongelmista. - Maailmanlaajuisen finanssikriisin keskellä seuraavat kaksi vuotta tulevat olemaan pelkkää vastuunkantamista ja keskusta ei tule laistamaan vastuusta, sanoi Vanhanen. Suomeksi tämä tarkoittaa, että hallituksen sisällä on syytä puhaltaa yhteen hiileen, vaikka kokoomus ja vihreät voittivat ja päähallituspuolue keskusta kärsi merkittävän tappion. Neljä tappiota kalvaa Vanhasen asemaa Keskustan sisällä Vanhasen asema on neljänsien hävittyjen vaalien jälkeen on kuitenkin heikentynyt niin että potentiaalisten haastajien, kuten Paula Lehtomäen ja Antti Kaikkosen tukijoukoissa tilannetta joudutaan miettimään. Lisäksi kentällä pohditaan, josko tappio kaatuu puheenjohtaja Vanhasen vaiko puoluesihteeri Jarmo Korhosen niskaan. Vanhanen muistutti vaali-iltana, ettei pääministeriä voi kuntavaalien perusteella kaataa. - Pääministerinä ollaan vain kansan tuella. Muuten tähän paikalle ei tulla, painotti Vanhanen. Urpilainen: Torjuntavoitto

Sosiaalidemokraatit kärsivät tappioita monella rintamalla, vaikka puheenjohtaja Jutta Urpilainen toisin viestitti.

- Kyllä tämä on torjuntavoitto, koska eduskuntavaalien kolmossija on nyt muuttunut kuntavaalien kakkossijaksi, Urpilainen sanoi YLE Uutisten haastattelussa.

SDP:n torjuntavoitosta huolimatta puolueella on rakenteellisia ongelmia kun puolue menetti edelleen asemiaan teollisuuspaikkakunnilla, jäi vihreitten jalkoihin Helsingissä ja esimerkiksi Oulun valtuustossa tipahti viidenneksi.

Vasemmistoliitto ryhtyy etsimään uutta puheenjohtajaa Martti Korhosen tilalle. Puolue kärsi vaalitappion ja valtakunnallisesti jäi ensimmäistä kertaa vihreiden taakse.

Vaalien suurin voittaja perussuomalaiset puolestaan teki valtakunnallisen läpimurron ja käy nyt valmistautumaan eduskuntavaaleihin. Muu oppositio ja hallitus joutuvat tekemään saman arvion kuin SDP:n Eero Heinäluoma illalla.

- Perussuomalaisten nousu pitää ottaa vakavasti. Tyytymättömyys hallituksen politiikkaan kanavoitui aika vahvasti perussuomalaisten kautta, arvioi Heinäluoma.