Ennakkoäännissä eniten ääniä keräsi SDP. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli kuitenkin ennakkoäänten julkistamisen jälkeen vielä odottavaisin mielin.

- Haluan kiittää kaikkia SDP:tä äänestäneitä ja vaalityötä tehneitä. Tulos vaikuttaa tässä vaiheessa hyvältä. Täytyy odottaa vielä lopputulosta. Meillä on ollut erittäin hyvät ehdokkaat ja olemme tehneet paljon työtä ihan tähän päivään asti. Olemme tehneet kovaa vaalityötä ja toivottavasti saamme siihen kansan luottamuksen, Urpilainen sanoi.

Keskusta oli ennakkoäänissä toisena. Kun äänistä oli laskettu noin 40 prosenttia, keskusta oli noussut ykköseksi. Vanhanen toivoi, että sijoitus säilyisi, mutta uskoi, että tilanne vielä muuttuu illan aikana.

- Olisi hyvä, jos ykkössija pitäisi. Aina tulee jonkun verran illan mittaan takkiin. Jonkin verran taitaa tulla tappiota. En lähde vielä ennakoimaan, mistä mahdollinen tappio johtuisi. Valtuustokausi on ollut historiallinen, valtuutetut ovat tehneet erittäin suuria päätöksiä ja vastuuta on kannettu. Valtakunnanpolitiikalle tällä on myös vaikutusta. Jos tasot ovat suht tässä, ei tule suurta eroa nykyiseen, Vanhanen sanoi.

Kolmanneksi eniten ennakkoääniä keränneen olevan kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi, että puolue tavoittelee yhä suurimman puolueen asemaa.

- Katsotaan lopullinen tulos. Suuret kiitokset äänestäjille, ehdokkaille ja vaalijoukoille. TVaalikampanja oli katugallupin mukaan erittäin onnistunut. Ihmiset ovat kiitelleet reilua asennetta, Katainen sanoi.

- Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, näyttää siltä, että meillä on hyvät mahdollisuudet päästä suurimmaksi puolueeksi, Katainen jatkoi.

Cronberg ja Soini tyytyväisiä Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen oli ennakkoäänten tuloksen jälkeen odottavalla kannalla. -Töitä on kyllä tehty paremmankin tuloksen eteen, mutta ei tuokaan mahdottoman pahalle näytä, Korhonen sanoi. Hänen mukaansa tuloksesta näkee sen, että vetoa on nyt poliittisella kartalla oikealle. - Se on outoa, kun katsotaan, millainen myllerrys maailmassa on ja ollaan syöksmässä huonompaan suuntaan. Kummallinen yhtälö, Korhonen pohtii. Vihreiden puheenjohtaja Tarja Cronberg on erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen tulokseen. -Tämä on erittäin hyvä tulos, paras tulos ennakkoäänissä koskaan, Cronberg sanoi. Hän korostaa, että Vihreät saavat yleensä suhteellisen vähän ennakkoääniä, sillä heitä äänestetään yleensä vaalipäivänä ja erityisesti suurissa kaupungeissa. Erityisesti Cronberg kertoi jännittävänsä sitä, selviääkö Vihreät neljänneksi suurimmaksi puolueeksi ohi Vasemmistoliiton. Myös Helsingin tilanne on Vihreiden kannlta erittäin jännittävä. Perussuomalaisten puheenjotaja Timo Soini on tyytyväinen ennakkoäänten määrään. Perussuomalaiset on saanut nyt lasketuista ennakkoäänistä 5,1 prosenttia. - Kuulostaa hyvältä, saamme ansiomme mukaan. Lopullinen läpimurto on nyt tapahtunut, Soini sanoi. Hän uskoo, että lopullinen tulos voi muuttua puoli prosenttia suuntaan tai toiseen. Räsänen tyytyväinen, Wallin uskoi nousuun

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen oli tyytyväinen ennakkoäänten 4,3 prosentin kannatukseen.

-Olen erittäin tyytyväinen. Se näyttäisi vaalivoittoa meille. Olen todella kiitollinen ennätyssuurelle määrälle ehdokkaita. Olemme nostaneet esille tärkeitä aiheita mm. terveydenhuollosta. Se on ollut suurin kipukohta äänestäjien keskuudessa. KD:n valtuutetut tulevat ajamaan perusterveydenhuollon tilan parantamista, Räsänen sanoi.

RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin ei ollut pettynyt 3,9 prosentin ennakkoäänitulokseen.

- Täytyy muistaa, että viime vaaleissa lopputulos oli parempi ja tämäkin tulee vielä nousemaan. Meillä on ollut erittäin hyviä ehdokkaita ympäri Suomea. Kuntaliitosten vaikutus jää nähtäväksi. Tietyillä paikkakunnilla voi tulla pientä takapakkia. Toistaalta kuntaliitos mobilisoi ihmisiä äänestämään. Tulos nousee vielä, kun vaalipäivän äänet lasketaan, Wallin sanoi.