Joukkoliikenteen kilpailun avulla palvelutaso ja eri tuotteet kehittyisivät laadukkaammiksi ja houkuttelevammiksi, vaaliohjelmassa todetaan.

Lisäksi Keskusta korostaa, että liikenne on merkittävä kasvihuonekaasujen tuottaja. Ruuhkamaksuista pääkaupunkiseudulla puolue tekisi perusteellisen selvityksen, ennen kuin voidaan päättää niiden mahdollisesta käyttöönotosta.

Puoluejohtaja Matti Vanhanen on aiemmin vähätellyt raideliikenteen merkitystä päästöjen vähentäjänä.