Mistä on kyse?
Puolustusministeri Stefan Wallinin mielestä on ennenaikaista arvioida Suomen mahdollista osallistumista Islannin ilmatilan valvontaan.
Wallinin mukaan asiaa on vasta luvattu selvittää, koska Islanti on sitä Suomelta pyytänyt. Arvioinnin ja päätösten aika on sitten, kun selvitykset ovat valmistuneet, sanoo Wallin.
Wallinin mukaan osallistumista Islannin ilmatilan valvontaan on presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa päätetty selvittää myönteisessä hengessä.
Selvitettävänä ovat muun muassa osallistumisen rajoitukset, mahdollisuudet, kustannukset ja siitä saatava lisäarvo, Wallin totesi Ylen Radio Suomen Ajantasa-ohjelmassa keskiviikkona.
Islannin pyynnön taustalla on Wallinin mukaan vuonna 2009 julkaistu Norjan entisen puolustus- ja ulkoministerin Thorvald Stoltenbergin raportti, jossa esitettiin pohjoismaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tiivistämistä. Wallinin mukaan pohjoismaisen yhteistyön kehittäminen on myös Suomen lähtökohta selvitysten tekemisessä.
Wallin kiisti haastattelussa myös Naton maaliskuisiin harjoituksiin osallistumisesta virinneet huhut Suomen kaavailuista osallistua Baltian ilmatilan valvontaan. Nyt tehtävillä selvityksillä ei ole Wallinin mukaan mitään tekemistä Baltian kanssa.
Jussi Niinistö: Ilmavalvonta juridisesti ongelmallinen
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) arvioi Ajantasassa uskovansa, että kyllä Islantiin mennään. Niinistö lisäsi, ettei eduskunnan puolustusvaliokuntaa ole hänen mielestään informoitu asiassa riittävästi.
Niinistön mukaan asiassa on paljon kysymysmerkkejä. Yksi näistä liittyy siihen, mitä sotilaallista hyötyä Islanti-operaatiosta olisi.
Niinistö epäilee, että operaatio olisi kallis ja pois oman maan puolustuksesta, koska rahoitus otettaisiin todennäköisesti Suomen puolustusmenoista.
- Lisäksi juridinen peruste on hankala: liittoutumaton Suomi on lähdössä hoitamaan Nato-maa Islannin ilmavalvontaa, Niinistö sanoo.
Aikomusta osallistua rajat ylittävään ilmatilan valvontaan on arvostellut aiemmin muun muassa valtioneuvoston kanslian entinen valtiosihteeri Risto Volanen.