Mistä on kyse?

Puumala kritisoi, että Suomi eriarvoistuu, koska osa väestöstä on sysätty toimettomuuden kierteeseen. On jopa toisen ja kolmannen polven työttömiä.

- Nykyajan maattomat tai torpparit ovat pitkäaikaistyöttömiä. Tulevaisuudessa tarvitsemme kaikki voimavarat käyttöön. Työnteon pitää olla aina kannattavaa.

Puumalan mukaan nykyinen sosiaaliturva on nöyryyttävä ja passivoiva. Yhden etuisuuden lisääminen on usein toisesta etuisuudesta pois. Tuki ei saisi olla kuitenkaan vastikkeetonta.

Puolue suurimmaksi

Kirjassaan Puumala kertoo, miten hän aikoo nostaa puolueensa maan suurimmaksi syksyn kunnallisvaaleissa. Varapuheenjohtaja haikailee keskustasta jälleen suurta kansanliikettä ja uskoo puolueen yltävän suurimmaksi jo syksyn kunnallisvaaleissa.

Keskustan julkinen imago pitää saada pois riitelevästä ja kiistelevästä puolueesta, myöntää Puumala.

- Puolueen sisällä on vain pieniä linjaristiriitoja ja hyvä niin. Niitä saa ja pitää olla tulevaisuudessakin. Sen sijaan henkilökemia-asiat on puhuttava kotona tai pukuhuoneen puolella.

- Ulospäin pitää aina päästä yhtenäisellä viestillä. Asiat on ensin puhuttava läpi, ja siihen työhön olen valmis käärimään hihat, Puumala päättää.

Osa kannattaa Sipilää

Kesän puoluejohtajakisan asetelmat ovat nyt sellaiset, että osa eduskuntaryhmästä on ryhmittynyt Juha Sipilän taakse. Maanantaina entinen keskustaministeri Anu Vehviläinen ilmoitti tukevansa Sipilää.

Puumala ei silti koe, että Sipilällä olisi etulyöntiasema uutena, ensimmäisen kauden kansanedustajana.

- Koen itsekin olevani kohtuullisen tuore ja melko ryvettymätön. Meidän taustamme Sipilän kanssa ovat hieman erilaiset. Minä olen kansanliikkeen kasvatti. Uskon, että 12 vuotta kunnallispoliittista kokemusta on jotain mistä ponnistaa, Puumala pohtii.

Tuoreus, nuoruus ja poliittisen kokemuksen yhdistelmä ovat Puumalan valtit puheenjohtajakisassa.

Keskustan eduskuntaryhmästä löytyy Puumalan mielestä kannatusta useammalle ehdokkaalle, ei vain Sipilälle.

- Eduskuntaryhmä ei puheenjohtajavalintaa tee. Ensin on jäsenvaali ja sitten puoluekokous. Ei tätä mikään eliitti kuitenkaan ohjaile, Puumala kommentoi.

Keskustan uusi puheenjohtaja ratkaistaan kesäkuun alun puoluekokouksessa Rovaniemellä.