Mistä on kyse?

Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen valmistelee parhaillaan väitöskirjaa 80-luvun tapahtumista ja etenkin keskustan ja sdp:n yhteistyöstä. Hän sanoo oppineensa tuolloisesta, että keskusta voi nousta uudelleen valtaan suunnanmuutoksen avulla.

- Edellisessä puoluekokouksessa keskittyttiin henkilöpeliin, nyt pitää keskittyä asioihin. Nousu ei käy hokkus pokkus, vaan siihen menee muutama vuosi, Korhonen opastaa Rovaniemen puoluekokoukseen valmistautuvaa keskustaa.

Korhonen itse joutui poistumaan nöyryytettynä Lahden puoluekokouksesta 2010, kun Timo Laaninen huudettiin vaalirahakohussa ryvettyneen puoluesihteerin tilalle. Samassa kokouksessa puolueen johtoon valittiin Mari Kiviniemi ja varapuheenjohtajatkin poimittiin Kiviniemen lähipiiristä. Kokouspaikalla Kiviniemen taustajoukot erottuivat rintapieleen kiinnitetyistä neilikoista.

"Neilikka on petturin kukka"

- Olen oppinut, että neilikka on petturin kukka. Ja tässäkin tapauksessa se söi omat vallankumouksen tekijänsä, Korhonen lataa.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja arvioi puolueensa olevan "historian pahimmassa kriisissä".

- Kannatus on alempana kuin sataan vuoteen ja toiminta-ajatus on hukassa, Korhonen jyrisee.

Korhosen mukaan keskustan pitää löytää uudestaan omat kannattajansa entistä selkeämmällä linjalla.

- Keskustan pitää puolustaa maakuntien Suomea, syrjäseutujen ihmisiä ja pienituloisia, Korhonen sanoo.

Keskustassa ainakin osa vanhoista voimista halajaa uudelleen valtaan, kun Kiviniemi muutaman viikon päästä luopuu puheenjohtajajuudesta. Korhonen ei kuitenkaan haikaile kunnianpalautuksen perään.

- Olen käynyt mankelin läpi, mutta minun kunniaani ei ole kukaan vienyt. En kaavaile paluuta puoluejohtoon, Korhonen vakuuttaa.