Elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) huomauttaa, ettei kukaan kritisoinut uutta kaivoslakia sen laatimisvaiheessa vaatien esimerkiksi muualla maailmassa käytössä olevia kaivosyhtiöiden rojaltimaksuja myös Suomeen. Arvostelua siitä, että Soklin kaivosoikeuksien myötä Suomi lahjoitti Norjaan miljardiomaisuuden pilkkahintaan, Häkämies kummastelee.

- Jos puhutaan miljardeista, niin kai kaivoksen avaaminen olisi meillä edennyt, että jotain siinä yhtälössä on pielessä, Häkämies kommentoi Yle Uutisille.

Soklin kaivoshanke oli Häkämiehen mukaan jumissa 40 vuotta. Kun Kemiran lannoiteyhtiö viime vaalikaudella siirtyi norjalaisen Yaran omistukseen, myös Soklin kaivosoikeudet Lapissa vaihtoivat omistajaa.

Kaiken kaikkiaan viime aikojen arvostelu siitä, että hyöty Suomen luonnonvaroista valuu ulkomaille, on Häkämiehen mielestä jälkiviisautta.

Silti ministeri haluaa selvittää, voisiko valtio hyötyä kaivostoiminnasta nykyistä enemmän. Punnittavana on, pitääkö kaivosyhtiöille säätää kaivosvero. Lisäksi ministeri on valmis pohtimaan mineraalivarojen omistusta uudelleen.