Mistä on kyse?

Pyhtään nykyinen kunnanjohtaja Kari Häkämies siirtyy Lounais-Suomen Aluehallintoviraston johtoon ensi syksynä. Pyhtään kunnanhallitus piti tiistaina ylimääräisen kokouksen, jossa kunnanjohtajan paikka päätettiin laittaa ripeään hakuun. Hakuaika kestää kesäkuun 8. päivään saakka.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Olli Nuuttila kertoo, että tavoitteena on, että heillä olisi uusi kunnanjohtaja elokuun alussa, jolloin Häkämies aloittaa uudessa tehtävässään.

- Ei meillä mitään paniikkia ole, sillä kunnan kehittäminen on hyvässä vauhdissa. Mutta eihän se hyvä asia ole, jos ilman kunnanjohtajaa pitää olla pitkään.

Nuuttilan mukaan kuntaan haetaan johtajaa, joka osaa verkostautua, on hyvä kunnan markkinoinnin keulakuva, pystyy kehittämään kunnan johtamista ja omaa strategisen kyvyn katsoa tulevaisuuteen.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Olli Nuuttilan mukaan kuntaan on asian tiimoilta tullut jo yhteydenottoja, mutta hän ei halua vielä mainita nimiä.

- Pyhtäätä pidetään selvästi mielenkiintoisena kuntana ja sen kehitystä seurataan.

Edellinen haku muodoistui farssiksi

Pyhtään kunnanjohtajakiemurat alkoivat jo syksyllä 2010, jolloin kunnanjohtaja Olli Ikonen erosi kunnanjohtajan virasta luottamuspulan takia. Pyhtään ruoriin astui väliaikaisesti hallintojohtaja Matti Rupponen.

Kunnanjohtajahaussa ykkösehdokkaaksi nousi Lavian kunnanjohtaja Pekka Heinonen, joka kuitenkin perui tuloaikeensa lavialaisten lukuisten vetoomusten vuoksi. Sen jälkeen Heinonen päättikin tulla Pyhtäälle, mutta tuolloin Pyhtään kunnanvaltuusto painoi jarrua ja jätti valintapäätöksen pöydälle. Pekka Heinonen päätti eipäs-juupas -tilanteen jälkeen luopua ajatuksesta tulla Pyhtäälle.

Pyhtään kunnanhallituksen puheenjohtaja Olli Nuuttila ei kiellä eikä myönnä, kun häneltä kysyttiin aikovatko he olla yhteyksissä Pekka Heinoseen tämän uuden kunnanjohtajahaun tiimoilta.

Viime kesänä Pyhtään uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin Kari Häkämies ja hän aloitti työnsä elokuussa.