Mistä on kyse?

Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professorilla Heikki Patomäellä on vakoilijoista omakohtaista kokemusta 1990-luvun puolivälistä, jolloin hän toimi ulkopoliittisen instituutin erikoistutkijana. Venäjän suurlähetystö lähestyi Patomäkeä heti kun kun hän oli aloittanut tehtävässä.

- Venäjän suurlähetystöstä otettiin yhteyttä, ja kävin lounaalla ja illallisella. Supo oli hyvin tarkkana seuraamassa tilannetta, he olivat aina tietoisia siitä mitä tapaamisia oli ollut, Patomäki kertoi Ylen aamu-tv:ssä.

- Supon mukaan osa näistä henkilöistä, jotka Venäjän suurlähetystössä olivat kanssani tekemisissä, oli vakoojia.

Patomäki kertoo, että diplomaattikunnan kanssa toimiminen kuului tehtävään. Hän muistuttaa, että monet suomalaistutkijat ovat tekemisissä lähetystöjen kanssa.

"Supo ei rajoittanut keskusteluja"

Patomäki sanoo hoitaneensa tilanteen niin, että hän oli joka suuntaan avoin siitä mistä oli kysymys.

Hänen mukaansa Supo ei halunnut rajoittaa keskusteluja, jotka olivat yleisluontoisia. Patomäen tutkimusalana olivat tuolloin Euroopan unionin ja Venäjän suhteet.

- Aivan aluksi he varoittivat siitä, että ihmisillä on heikkouksia, joita voi käyttää hyväksi ja ihmisestä voi tulla vakooja sitä kautta, Patomäki sanoo.

Tanskassa pelkkä vieraan valtion vakoojan tapaaminen on rangaistavaa. Toisin kuin Suomessa, sillä ei ole yhtä paljon merkitystä millaista tietoa vaihdetaan. Patomäki pitää Tanskan linjaa ongelmallisena esimerkiksi rauhan- tai kansainvälisen politiikan tutkijoiden kannalta.

- Kaikkien maiden kaikissa suurlähetystöissä toimii myös ihmisiä, jotka ovat tiedustelupalvelujen toiminnassa mukana tavalla tai toisella. Suurin osa tiedustelupalvelujen toiminnasta ei poikkea millään tavalla normaalista yhteiskuntatieteellisestä tutkimuksesta, hän sanoo.

- On aika suuri ongelma, jos on olemassa pykälä, jossa riittää, että on ollut jonkun kanssa tekemisissä, vaikkei tietäisi että joku on vakooja. Se tarkoittaa, että tutkijoilla on suuri riski joutua epäilyksen alaiseksi.

- Suomessa ymmärtääkseni ei ole mitään sellaista, joka vastaa tätä Tanskan artiklaa 108. Suomen lain mukaan yhteydenotto vieraisiin suurlähetystöihin tai tiedusteluorganisaatioihin on rikos ainoastaan, jos sen tarkoituksena on ryhtyä maanpetokseen.

"Ulkopuolinen rahoitus ajaa tutkijoita vaikeuksiin"

Patomäki arvelee, että Kivimäen syytteen takana voi olla poliittisia motiiveja. Tapaus on salainen, mutta Patomäki tulkitsee, että Tanskan tiukkaa vakoilulinjaa voi selittää maan mukanaolo terrorisminvastaisessa sodassa.

- Kivimäen toiminta on edellyttänyt kommunikointia yli vihollisuusrajalinjojen. Esimerkiksi Indonesiassa on vahvoja islamilaisia liikkeitä ja voimia, Patomäki perustelee.

Hän sanoo, että Kivimäki oli myös vastustamassa aktiivisesti Tanskan osallisuutta Irakin sotaan.

- Hän on voinut nousta näiden yhteyksien takia esiin hankalana tapauksena, jota vastaan artikloita voidaan käyttää.

Julkisuudessa on kerrottu, että Kivimäki myi korvausta vastaan raportteja kansainvälisestä politiikasta venäläisille diplomaateille.

Patomäki vertaa Kivimäen tapausta hiljattaiseen London School of Economicsin tutkijan eroon, jonka taustalla oli Muammar Gaddafin pojan rahoitussotku.

- Tässä on vähän samanlainen kuvio. Timo Kivimäki on tehnyt sitä mitä uusliberaalin ajan yliopistossa kannustetaan ihmisiä tekemään, eli hakemaan ulkoista rahoitusta mahdollisimman laajalti. Minusta tämä kuulostaa toiminnalta, johon meistä monia kannustetaan.